Tekijältä.
Tämä kirja pyrkii lyhyyteen. Se tahtoo kuvailla henkilöitä, saattaa ihmiset meitä lähelle, ja periytyneiden historiallisten yksityisseikkain runsaudesta olisi sen vuoksi aina vain oleelliseen huomio kiinnitettävä, etteivät syrjäseikat sumentaisi itse piirrosta. Rooman valtiomiehistä, sotapäälliköistä ja keisareista antamani kuvaus kääntyy sivistyneiden laajan piirin puoleen; mutta ehkäpä myöskin oppineet ja ammattimiehet kiinnittävät siihen hetkiseksi huomionsa. Sillä kyseessä on tärkeä asia, oikea arvostelu noista kuuluista Rooman johtomiehistä, Hadrianuksesta ja Marcus Aureliuksesta, mutta myöskin Pompeiuksesta, Augustuksesta, Marcus Antoniuksesta ja muista suuruuksista, ja minulla on ollut aikoja se vakaumus, että tähänastiset esitykset, parhaimmatkin, ovat vailla selvyyttä, niin, myöskin vailla vakuuttavaa sisäistä totuutta, jollei suorastaan päähänpistoisia vääriä piirrelmiä ole esitetty. Sillä tarkoittamissani kirjoissa ihmiset, joista on kyse, kytketään liian tiukasti suuren valtiollisen historian kulkuun, johon yksin mielenkiinto niissä kohdistuu, ja he itse eivät elä silmissämme täysinä yksilöinä. Ei saa arvostella Caesaria tai Pompeiusta heidän saavutustensa perustalla tai sen mukaan, mikä edistävä vaikutus heillä on ollut kehityskulkuun, heitä on arvosteltava vain sen mukaan, mitä he ovat tahtoneet. Ainoastaan ken eristää heidät, etsii heidän persoonallista tuttavuuttansa ja terävästi heitä heidän elinjuuriansa myöten valaisee, voi heitä ymmärtää ja arvostella. Avuksi tarvitaan mukaan runollista tajuamista; ilman eläytymisvoimaista mielikuvitusta ei historiallinen henkilökuvaus ole kirjoitettavissa.
Jos en pety ja jos ne muotokuvat, jotka olen piirtänyt, voivat syyllä esiintyä näköisyysvaatimuksin, niin on voitettu vieläkin enemmän, ja itse historiankuva kokonaisenaan saa samalla siellä ja täällä oikaisunsa ja tulee sisäisesti todellisemmaksi. Sillä juuri siitä, mitä nämä miehet ovat tehneet tai tekemättä jättäneet, kaikki suuret tapahtumat alkunsa johtavat. Toisena tehtävänäni olen sen vuoksi pitänyt kutoa luonnekuviin yhtenäisen kuvan Rooman ja Rooman valtakunnan kehityksestä; ja tästä selvenee vielä eräs seikka. Tavallisesti ollaan sitä mieltä, että hyvät ja huonot hallitsijat vaihtelivat Roomassa satunnaisesti kuten sää. Silloin ei ymmärretä historiaa oikein. Minun historiankuvani näyttää, että henkilöiden vuoroittelussa päinvastoin on vallinnut sisäinen välttämättömyys; sillä he ovat ainoastaan sen yhteiskunnan tuotteita, josta he nousevat. Eetilliseen on välttämättä huomiota kohdistettava. Marcus Antonius ja Nero ruumiillistuttavat ainoastaan turmeltuneen ajanhengen, joka on heidän edellyttäjänsä. Sitä mukaa kuin Roomassa vähittäin ja yleisesti ihmisyys kohoaa, kohoaa myöskin hallitus, jalostuu hallitsevien henkilöiden luonne, Senecasta Marcus Aureliukseen. Sokealla sattumalla ei tässä ole osaa; ken sarjan kuvia piirtää, hänen on myöskin paljastettava niiden vaihtelun sisäiset syyt.
Marburg a. L., 31 p. heinäk. 1913.
Tekijä.
JOHDANTO
Rooman historia on yhtenäinen niinkuin elämäkerta, niinkuin yksityisen ihmisen historia, mutta se on samalla suuri, vailla vastinetta minkään kansan historiassa. Sillä se ulottuu yli yhdentoista vuosisadan, ja sen tuotos oli maailmanvaltakunta, jollaista, jos Kiinan jättää lukuunottamatta, ei koskaan ole nähty, maailmanvaltakunta, joka piiriinsä sulki tärkeimmät osat Eurooppaa, Aasiaa ja Afrikkaa ja näin laajana säilyi halki kuuden vuosisadan. Miten varjomaisen lyhytikäisiä olivatkaan tähän verraten Aleksanteri suuren ja Napoleonin maailmanvaltakunnat! Tämä erikoisilmiö selittyy Rooman ympärillä eläneiden kansain hajanaisuudesta ja taipuvaisuudesta; se aiheutuu ennen kaikkea roomalaisten verrattomasta järjestämistaidosta. Mutta Rooman ikuisesti suuri suoritus on, että tämä valtakunta lopuksi omaksui yhtenäisen sivistyksenkin, että muinaisajan korkea kultuuri samalla aikaa on onnellistuttanut ja kasvattanut syyrialaisia, juutalaisia, gallialaisia, germaaneja, espanjalaisia ja maureja.
Rooma, Tiberin kaupunki, on yksin tämän suorittanut, rotunsa voimalla, joka ei seisahtunut mihinkään päämäärään. Sinapinsiemenestä kasvoi puu, joka varjosti maailman.
Haluaisi ehkä, jos pitäisi katselmuksen, verrata tähän kumminkin Englantia, joka vähitellen kolmen vuosisadan kuluessa on ympäröinyt itsensä englanninkielisellä siirtomaavaltakunnalla. Mutta Englannin voitonhimoisen imperialistiselta kehitykseltä puuttuu Rooman säkenöivä kunnian loiste. Se on joko vallannut ainoastaan erämaita tai kukistanut ja yhteyteensä imenyt kansoja, joiden vastustuskyky on ollut verrattain vähäinen. Rooma on omat oppimestarinsa, valtiot, jotka henkisesti ja sivistyksellisesti olivat sitä paljoa korkeammalla, rautaisella otteella valtikkansa alle pakoittanut.
Tarkoitukseni on suurin piirtein esittää tämä kaikki. Mutta aikomukseni tähtää korkeammalle: tahtoisin tyydyttää samalla niitäkin, jotka elämässä tai historiassa tähystelevät suuria ihmisiä. Rooma voi näyttää heille niitä joukoittain, ja siksi esitän tässä muotokuvakokoelman. Sekin voi opettaa meille historiaa. Mutta suuruudella en minä ymmärrä erityisesti siveellisesti erikoista, joka johtaa pyhimyselämään, vaikka sitäkin tulemme kohtaamaan, vaan henkilöllistä voimaa, joka pystyy äärettömiä valta-alueita alaisiksensa laskemaan. Suuret ihmiset ovat luoneet — ja luovat vieläkin — historiaa. Onnetonta, jos heitä puuttuu! Joukko tuntee kyllä, mitä olisi tarpeen, mutta sellaisenaan se ei voi mitään eikä koskaan tule voimaan. Teko kuuluu yksityiselle, joka edustaa kansaa.