Vasta v. 118 Hadrianus saapui Roomaan, ja nyt ilmeni, mihin hän pyrki ja miksi hän oli ollut valmis noihin suuriin uhreihin. Hän ryhtyi jättiläistyöhön hallinnon uudistamiseksi ja sosiaalisen avustustyön laajentamiseksi, niin että hyöty koitui koko valtakunnalle, joka yhä vielä oli kyllin suuri uuvuttamaan yhden työteliään hallitsijan. Nämä uudistukset olivat nähtävästi hyvin tarpeellisia, ja Hadrianuksen hallituskäskyt olivat täydellisesti hänen omaa käsialaansa. Hän suorastaan holhosi määräyksillään toimeenpanevia virkamiehiä ja piti heitä silmällä mitä yksityiskohtaisimmin. Kuten kuningas Fredrik suuri, niin hänkin oli etevämpi kuin kukaan muu, mies, joka itse teki kaiken henkilökohtaisesti ja jonka aivoista kulki näkymättömiä johtolankoja valtakunnan kaikkiin soppiin. Itse asiassa on näiden miesten yhdenkaltaisuus monessa suhteessa yllättävä. Myös Fredrik oli filosofi, ja runoilija myös. Fredrik oli musiikinharrastaja ja -harjoittaja kuten Hadrianus. Kuten Hadrianus oli innostunut kreikkalaiseen, samoin Fredrik ranskalaiseen kirjallisuuteen; ja niin kuin Fredrik sanoi, että hän oli vain alamaistensa palvelija, samoin myös Hadrianus on sanonut: "Kaikki kansalle, ei mitään itselleni" (populi rem esse, non suam)! Niin Hadrianuksen persoonassa filosofi oli ensi kertaa maailman hallitsijana, kuten Platon muinoin oli tahtonut. Hadrianus on tinkimättömänä ihanteen miehenä käyttänyt voimansa loppuun lakkaamatta ja kiihkeästi palvellessaan valtakuntaansa. Tarkastakaamme joitakin yksityiskohtia, joista samalla saamme elävämmän käsityksen monista olosuhteista. Hadrianus poisti edellisten keisarien tavan asettaa ministereiksi vain palvelijoitaan tai vapautettuja orjiaan. Hän valitsi näihin toimiin ritareita, s.o. itsenäisiä miehiä, jotka kuuluivat suureen liikemaailmaan. Siten hän sai liike-elämän tuntemusta leviämään korkeihin seurapiireihin, ja nämä piirit joutuivat vähitellen valtion palvelukseen. Myöhemmin vallitsevan, palkkaa nauttivan korkeamman virkamiehistön on Hadrianus siten luonut. Siten hän kyllä teki vihollisekseen pääkaupungin senaatin, ylhäisaatelin, joka nyt lamautui iäksi ja joka katseli uutta hallintojärjestelmää kateellisin ja karsain silmin. Senaatin herrat, joiden katse ei kantanut yli seitsemän kukkulan, ovat tästä lähtien täydellisiä nollia. Mutta he ovat kyllä kostaneet puolestaan: he ovat kiitokseksi siitä historiankirjoituksessa kuvanneet Hadrianusta niin huonoksi kuin mahdollista ja ovat keisarin elämää rumentaneet tarkoitusperäisillä valheilla, joista meidän, jos pyrimme olemaan oikeudenmukaisia, on täydellisesti vapautettava itsemme.[111]
Varojen kokoamiseksi keisari keksi suoran menettelytavan, joka teki — mikäli mahdollista — välikädet ja kavallukset tarpeettomiksi. Monien provinssivirkailijain silmälläpitoa varten hän asetti — "urkkija" sanaa karttaaksemme — keisarillisia tiedustajia (frumentarii), jotka liikkuivat lakkaamatta halki maailman ja ilmoittivat herralleen, kuinka maan kaitsijat täyttivät tehtävänsä: valvonta, joka ylhäisille virkamiehille tietysti oli vastenmielinen, mutta joka tapahtui alamaisten edun nimessä. Postirasituksesta Hadrianus vapautti kunnat ja otti sen kokonaan valtion kannettavaksi. Lisäksi on vielä mainittava hänen sotilaita koskevat määräyksensä, m.m. se, että valtakunnan sotajoukossa piti upseerien olla mikäli mahdollista italialaisia, jotta kokoonpanoltaan kirjavaan armeijaan saataisiin jonkinlaista yhtenäisyyttä. Myöskään eivät upseerit saaneet olla kovin nuoria, vaan heidän täytyi olla jo partasuita. Hadrianus oli parran suojelija.
Ja sitten yhteiskunnalliset kysymykset. Meidän on muistettava, että valtiorahastoa ei sotilasbudjetti siihen aikaan rasittanut niinkuin nykyään. Sillä laaja Rooman valtakunta piti kaiken kaikkiaan vain 250,000 miestä aseissa. Valtiorahastolta riitti siis varoja muihin tarkoituksiin. Ja avarat provinssit, ennen kaikkea länsimaat kukoistivat nyt niinkuin ei milloinkaan ennen. Ne maksoivat runsaasti veroa.
Hadrianuksen ensimäinen teko Roomassa oli jo kohta velanhuojennus: juhlallisesti hän poltatti Forumilla kaikki velkakirjat. Siten valtio luopui oikeudestaan kaikkiin maksamatta jääneihin veroihin, joita yhteensä oli n. 900 milj. sestertiä (n. 240 milj. Smk.). Liekit leimahtivat ja sytyttivät kaikkien sydämet. Hadrianus oli kansan ystävä. Siksipä hän on edelleen pitänyt voimassa alimentatsioneja, kustantanut lasten kasvatusta suuressa mittakaavassa. Oli usein tapana, että varakkaat ihmiset muistivat kuollessaan keisaria testamenttisäädöksillään. Sellaisten kansalaisten lahjoituksia, joilla oli lapsia, Hadrianus ei ottanut vastaan. Suojellakseen orjia isäntien mielivallalta Hadrianus laati lakeja ihmisystävälliseen henkeen. Se tapahtui ensi kerran ja oli käänteentekevää. Samassa tarkoituksessa hän asetti gladiaattorilaitoksen valvonnan ja rajoitusmääräyksien alaiseksi. Hän kielsi myös miehiä ja naisia kylpemästä yhdessä, suurkaupunkilainen paha tapa, joka yhä uudelleen pääsi valtaan, joka eli läpi koko keskiajan ja, kuten tunnettua, vielä 16. vuosisadalla kukoisti kunnianarvoisissa kaupungeissa. Hadrianus kylpi itse mielellään kansan kylpylöissä ja piti silloin aina huolta siitä, että ihmiset saivat kylpyliinan. Hänestä oli hupaista taputtaa kansanmiestä olkapäälle ja laskea leikkiä tämän kanssa. Ja yhtä yksinkertaista oli hänen esiintymisensä aina: seisoen hän otti vieraansa vastaan, sairaskäyntejä hän teki alhaisten ihmisten luo, öykkäreitä ja koronkiskojia hän vihasi, mutta sellaisille, jotka ilman omaa syytään joutuivat ahdinkoon, hän halusta antoi apua. Helppo on myös ymmärtää, ettei hän sietänyt syytöksiä majesteettirikoksista. Aivan samoin kuin Traianuksenkin aikana ei nyt ainoatakaan ihmistä koko avarassa maailmassa vainottu eikä ahdistettu sellaisista syistä. Mutta kristittyjen vainoja ei myöskään tapahtunut. Päinvastoin Hadrianus antoi Atheenassa ollessaan sikäläisten kristittyjen ojentaa itselleen puolustuskirjelmän.[112] Kristityt olivat syvästi kiitollisia hänelle ja erehtyivät myöhemmin väittämään, että Hadrianus olisi ollut salainen kristitty.
Mutta Roomassa hän jaksoi olla vain kolme vuotta. Mitä hän siellä tekisi? Jäädäkö sinne vaihtaakseen koko ikänsä kohteliaisuuksia kunnianarvoisain senaattorien kanssa tai pannakseen toimeen eläinnäyttelyitä kaupunkirahvaan mieliksi, jotta se aina muistaisi tervehtiä häntä riemuhuudoin? Maailma on avara ja kaikilla, kaikilla oli oikeuksia häneen. Provinssit olivat nyt tasa-arvoisia Italian kanssa, mutta keisarin katse ei tarkannut niitä juuri milloinkaan. Kun provinssit eivät voineet vaeltaa pyhiin hallituksen luo, täytyi hallituksen vaeltaa provinssien luo. Niin Hadrianus alkoi matkustajaelämänsä, rauhan kenttäretket. Hän on ollut matkustavan hallitsijan perikuva. Työhuoneensa, koko hallituskoneistonsa hän kuljetti muassaan kaikkialle, halki kaikkien maittensa, väliin myös vaimonsa Sabinan. Jos me voisimme seurata tuota suurta vaeltajaa, avautuisi nähdäksemme koko ihmeellinen kultuurin jalostama maailma uhkeine viljakenttineen ja rakennuksineen Tajosta Tigrikseen, Thames virrasta Niiliin saakka. Mutta kuten Hadrianuksen täytyisi meidänkin silloin kestää kaikkia ilmastovaihteluita: päivänpaahdetta ja pakkasta, sadetta, aavikon tuulta ja Lontoon sumua, ja Hadrianus matkusti vielä hatutta päin!
Jo v. 119 hän oli Campaniassa; Campania kärsi vieläkin, neljänkymmenen vuoden kuluttua, Vesuviuksen purkauksen seurauksista, ja hän tuhlasi tuolle maapalaselle hyviä töitä. V. 121 hänen suuri retkensä alkoi. Hän harrasti etukäteen innokkaasti matkalukemista ja etsi sitten, aivan kuin meidän päiviemme englantilainen, jokaisen seudun nähtävyydet, huolehtien siitä, että hän todellakin näki kaiken: rakennukset ja terveyslähteet ja harvinaiset eläimet ja paikat, joissa hurskas ihminen oli elänyt. Ensin matka johti kauniiseen Ranskaan, sitten Rheinille germaanilegioonain rajavartioon. Siellä hän kiinnitti huomiotansa "limekseen", jatkaen sitä valtaisen matkan Rheiniltä Tonavalle, ja sotajoukon kuriin, vaatien paraateja ja harjoituksia. Hänellä oli melkein kuin tautina kuri ja harjoitukset, ja joukoilleen hän oli rautainen herra: itse pretoriaanitkaan eivät tohtineet liikahtaakaan. Syy tähän menettelyyn on helppo havaita. Hadrianus näki, että edessä oli pitkä rauhanaika, kuten olikin, ja hän ei tahtonut, että sotajoukko veltostui toimettomuuttaan. Itse hän oli reima ja koruton, ilman kultasolkea vyössä, ilman norsunluista miekankahvaa. Kaksikymmentä kilometriä hän marssi aseissa ja söi halvan sotamiehen kanssa kasarmiruokaa, kinkkua ja juustoa, ryypäten palan paineeksi etikasta, vedestä ja vatvotuista munista valmistettua juomaa (posca). Hänen nähtensä suoritettiin kaikenlaisia mestaritemppuja: muuan sotilas ui täysissä aseissa Tonavan yli: sama mies ampaisee nuolen ja satuttaa ilmassa siihen toisella nuolella.[113]
Sama harrastus vei hänet sitten Englantiin, jota Skotlannista käsin aina uhkasi vaara. Englannin turvallisuudeksi hän sinne rakennutti kuuluisan Hadrianuksen vallin, kahdeksankymmentä peninkulmaa pitkän "limeksen", joka alkoi Tyne joen suulta. Sabina, keisarinna, oli myös siellä, lapseton rouva, nyrpeä nainen, jonka käytöstapa oli kärtyinen. Hän ei ymmärtänyt käyttää korkeata yhteiskunnallista asemaansa mihinkään. Hadrianus oli epäluuloinen ja hänelle paneteltiin Sabinan seurustelevan liian tutunomaisesti hovin korkeimpain virkamiesten kanssa. Heti nämä miehet saivat eron toimistaan. Heidän joukossaan oli myös itse Suetonius, keisarien elämänkertoja. Mutta Sabinasta Hadrianus ei ottanut eroa. Tätä naista, jota Hadrianus ei rakastanut, vaikka laahasikin häntä mukanaan halki elämänsä, keisari saa kiittää siitä, että hän kaiken ikänsä oli niin yksinäinen ihminen. Mutta hän ei lakannut osoittamasta julkisuudessa Sabinalle kunnioitusta.
Edelleen kävi matka Provenceen ja sitten Espanjaan. Siellä tapahtui, että muuan alhainen työläinen, orja, yritti surmata Hadrianuksen. Hadrianus otatti rauhallisesti miehen kiinni, totesi, ettei tämä ollut täydessä järjessään ja jätti miehen lääkärin käsiin psyykillistä hoitokäsittelyä varten. Muuta ei mitään. Miten täydellisesti nykyaikaista! Hänen menettelynsä herätti, ja syystäkin, suurta huomiota.
Mutta yht'äkkiä hän jo on kaukaisimmassa Aasiassa, jossa Eufratin varrella asuvain levottomien parthialaisten kanssa aina oli tärkeistä asioista neuvoteltava. Ja nyt kulkee hän kuin pyhissä Eufratista länteen, halki kaupungeista rikkaan aasialaisen alueen, kaikkialla kreikkalaisuuden ympäröimänä, kunnes hän viimein joksikin aikaa pääsee lepoon ja rauhaan Atheenaan.
Satojen ja yhä satojen kaupunkiyhteiskuntien oloihin keisari on tällä valtavalla kiertomatkallaan mitä huolellisimmin perehtynyt, harkinnut niiden vajavaisuuksia ja tuonut apua ja taaskin apua. Monet piirtokirjotukset kutsuvat häntä kaupunkien hyväntekijäksi, kaikkialla hänen nimenänsä on restitutor. Tarkoitettiin teitten rakennuttamista, rappeutuneita pyhättöjä, maatuneita satamia, uskonnollisten kansanjuhlien rahallista tukemista, viljanjakoa, vesijohtoja, "luonnotarten luolia" eli julkisia pylväskäytäviä suihkulähteineen j.n.e. Hän vaelsi, niin voisi sanoa, vapahtajana halki maailman; sillä juuri sitä vanha aika on ymmärtänyt nimityksellä Vapahtaja, Soter. Hän soi lievitystä eikä pyytänyt mitään itselleen — se tuli kuin siunaus ylhäältä — ja kaikkialla hän oli läsnä kuten jumala. Sellaista ei vielä koskaan ennen oltu nähty.