Effi katsahti ympärilleen, ja seuraavana hetkenä reki pysähtyi piirineuvoksen talon eteen.
KAHDESKYMMENES LUKU.
Innstetten, joka oli Effiä reestä auttaessaan terävästi häntä tarkastellut kuitenkaan virkkamatta mitään omituisesta kahden matkasta, oli seuraavana aamuna varhain valveilla ja koki hillitä yhä tuntuvaa mielenapeutta niin hyvin kuin voi.
»Oletko nukkunut hyvin?» kysyi hän Effin tullessa aamiaiselle.
»Olen.»
»Hyvä sinulle. Minä puolestani en voi sanoa samaa. Minä näin unta, että sinä olit rekinesi vajonnut Schlooniin ja että Crampas yritti sinua pelastaa; minun on sitä niin nimitettävä, mutta hän vaipui sinun kerallasi.»
»Sinä lausut tuon niin omituisesti, Geert. Siinä piilee moite, ja minä arvaan mistä syystä.»
»Varsin merkillistä.»
»Sinua ei miellytä, että Crampas tuli tarjoamaan meille apuansa.»
»Meille?»