"Mitä nyt?" kysyi keisari kummastellen, ja torneri-julistajat piirittivät tämän uuden virka-veljensä, sill'aikaa kuin se outo ritari laski hevosensa karailemaan ympäri ketoa. Waan julistajan lausuttua sana niille toisille, he nöyryydellä vetäysivät hänestä.
"Pyhän Behmgerichten nimessä", huusi se outo julistaja, jonka kasvot niinikään olivat peitetyt, "ilmoitan minä, että korkian Rooman keisarin ja valtakunnan ruhtinain sekä kaiken tämän jalon yleisön edessä kaksi ritaria tulee taistelemalla näyttämään, kummanko heistä Jumala pitää viattomana. Ja pyydän minä, saman istuimen nimessä, koko tätä jaloa katsoja-kuntaa tarkalla vaarilla pitämään, että heidän taistelonsa käypi ritari-sääntöin jälkeen."
Tämän huudettua hän siirtyi sivulle ja muutaman hetken perästä ratsasti toinen outo ritari, ikään varustettuna täyteen hengen kauppaan, torneri-kedolle.
Molemmat ritarit olivat yhtäläisessä teräs-vaatteessa ainoastaan sillä eroituksella, että viimeksi tulleella oli nauharuusu kypärin sulassa. Hänen hevosensa oli pulska, rautio, bohemilainen; ensin tulleen hevonen oli musta. He lähestyivät toinen toistansa tervehtäin keihään kärjen painamalla. Waan pian heidän aikomuksensa tuli näkyviin, kun se ruusu-ritari heitti toiselle ritarille sota-kintaan ja sai siltä toisen vastaan, ja nyt oli molemmilla yhtäläinen kinnas oikeassa kuin vasemmassakin kädessä.
"Agnes Lichtenau!" lausui ruusu-ritari, kuitenkin niin alhaisella äänellä ettei se kuulunut katselioille.
"Agnes Lichtenau!" vastasi toinen ritari samoin. He erisivät toinen toisestansa, ja nyt vallitsi yleinen äänettömyys katselioissa; itse rahvaskin piti suunsa kiini.
Ritarit olivat kummassakin päässä aitausta ja odottivat julistajan merkkiä; se annettiin, ja nyt he laskettivat täyttä karkua toinen toiseensa.
Se oli hirmuinen tömähdys; hevoset lensivät kintuilleen; keihäät katkesivat, kilvet halkesivat, mutta harniskat pitivät, ja molemmat miehet istuivat yhtä jämeästi satuloissansa.
Uusi koetos samanlainen ei tullut kysymykseenkään; he tarttuivat kumpikin sotakirveesensä.
Se ensin tullut ritari tavoitti julman tähtäyksen ruusu-ritarin päätä vasten, mutta se havaitsi vaaransa ja sai oman kirveensä eteen; hänen vihamiehensä kirves meni pirstaksi, ja nyt olisi ruusu-ritarin ollut aika maksaa vihamiehensä kirves-lyönnin samanlaisella, vaan hän paiskasi kirveensä ketoon ja sieppasi miekkansa.