Hän olis voinut lopettaa vihamiehensä paikalla, mutta hän häpesi sitä tehdä, kun Eberkopf oli saamatoin ja heidän kahdenkeskinen riitansa ei kuulunut tämän päivän asiaan. Hän ei edes huolinut tehdä Eberkopfia vangiksi, vaan jätti senkin kunnian toisille ja riensi edemmäksi sotaan. Tuolla johdatti nuori Heinrich Itävallan lippua ja toi joukkoansa ankarampaan tappeluun. Klaus ratsasti sitä vastaan; hän päätti anastaa sen lipun, vaan monta ritaria asettui sen eteen. Hän murtihe niiden läpitse ja — voitti lipun. Se osasto hajosi, sillä Klausea seurasi monta Bayerin ritaria, jotka yhtä suurella innolla halusivat samaa lippua. Itse nuori Heinrich ja sodan päämies Pilichdorf joutuivat vankiuteen. Tuolla pakeni yksi lauma Inn-jokea kohden ja hukkui virtaan.
Mutta vielä taisteli jalo Fredrik. Hänen ympärillänsä oli koolta kaatuneita; vaan pistettynä keihäällä kaatui hänen hevosensa ja Fredrikin täytyi antaa miekkansa. Woitto oli Ludovikin.
"Ilo mielellä sanon sinulle; terve tultuas, orpana", lausui Ludovik vangitulle Fredrikille; mutta historia ei kerro Fredrikin siihen tervehdykseen mitään vastanneen.
Herrat ja ruhtinaat kokountuivat sitte keisarin ympärille toivottamaan hänelle onnea; ja nyt oli keisarin vuoro kiitellä ja palkita uskollisia sotilaitansa.
Niiden seassa oli Klaus Götrikkinen, joka kaikkien todistuksesta oli ansainnut tänä päivänä suuren kunnian urhollisuudestansa.
"Teidän luvallanne, armollinen herra", lausui nyt Bohemian kuningas, kumartain keisarille, "minun on sana sanottava tuolle nuorukaiselle."
Hän paljasti miekkansa.
"Lain ja tavan jälkeen", sanoi hän, "olis minun kysyä sinulta, oletkos vapaa syntyisin, ja tiedätkös ritarin velvollisuudet? mutta sinun käytökses tänä päivänä todistavat siitä kaikkea. Laskeu polvilles!"
Klaus Götrikkinen lankesi polvillensa.
"Keisarin nähden ja kaikkein näiden jaloin herrain ja ruhtinain nähden", jatkoi kuningas, "ja tämän voitollisen sota-joukon nähden, teen minä sinun ritariksi."