He kokountuivat rukous-saliin, josta helevä moniääninen messu alkoi. Abbedissa luki sitte ne tavalliset rukoukset, joihin Ave Maria ja pater noster kudottiin monin kerroin.
Nyt jakoi abbedissa laumansa kahteen osaan, rusottavain ja kalveitten. Edelliset lähetettiin tavallisilla siunauksilla ja manauksilla kukin kammioihinsa; ne toiset taas, joiden himot olivat erinneet mailman menoista, käskettiin viivähtämään.
Yleinen äänettömyys vallitsi tässä pyhässä joukossa. Ne hurskaat neidot odottivat mitä oli tuleva.
Nyt tuotiin esille tyttö, jonka silmät olivat peitetyt linnikolla. Häntä puhutteli abbedissa:
"Tyttäreni, sinä olet unhoittanut pyhän äidin, kirkon, ja sinä olisit ansainnut rangaistuksen, mutta kirkko on laupias ja hän tahtoo sinulle suoda anteeksi, jos katuvaisella mielellä lähestyt häntä."
Hän jota puhuteltiin, ei siihen mitään vastannut.
Abbedissa jatkoi;
"Waikka tämä meidän kotomme on pyhä ja saastuttamatoin, niin emme kuitenkaan tahdo kieltää suojaamme erehtyneiltä mailman lapsilta. Pyhän kirkon tulee sinun nuoruuttas surkein."
Neito paljasti kasvonsa. Se oli yksi niitä, joiden nuoruus kajosti silmissä. Se oli Agnes Lichtenau.
"Miksi minua vainotaan?" kysyi hän; "mitä minä olen pahoin tehnyt?"