Hän toivoi ettei kukaan uskaltaisi halveksia hänen miekkaansa nyt enää, kun se oli ritarin miekka; ja siihen aikaan oli ritarin-miekka vielä melkein kaikkien laki-solmuin ratkaisia.
Hän oli tavannut Eberkopfin taistellesssansa Ampfingin kedolla, ja hän oli sen työntänyt keihäällänsä hevosesta. Waan sinne hän sen oli jättänyt, eikä sitä enää löytty kuolleitten eikä vankien joukosta.
Klaus Götrikkisen oli syytä peljätä siltä vihamieheltä kaikkea pahaa, ja hän päätti rientää Kölnin kaupunkia kohden, johon hän toivoi Heinrich Rathsmannin pääsneen kasvate tyttärensä kanssa.
Meidän on hänen nyt kuitenkin jättäminen ja edellä rientäminen Kölnin kaupunkiin. Se oli, niinkuin se vielä nytkin on, uljaasti rakennettu Rheinin rannalle. Waan sen kauppa ja keinot ja uutteruus eivät enää kestä vertausta niiden aikain kanssa. Sen entinen vireä elämänjuoksu on seisahtunut tai hyytynyt, ja paras kuva siitä hyytymisestä on sen jalo kirkko, joka silloin yleni ylenemistään taivasta kohden, vaan nyt on lakannut uousemasta, vaikka se ylhäältä on jäänyt puoli-valmiiksi. Tän aikaiset linnun-kotolaisvehkeet eivät sitä liion voi valmiiksi saada. Ainoastaan silloin, kun usko oli ylevä, voitiin aatella semmoisen rakennuksen mahdollisuutta.
Se oli pyhäin-miesten yö; maa oli pimeä, vaan taivaalla pilkotti tähtiä.
Kaupunki oli sikeän unen vallassa, ja ainoastaan alukset virralla, jotka yöksi olivat kiinnitetyt rantavalkamoihin, näyttivät yhden joukostansa olevan valveilla, tahi oikeimmin sanottu, yhdellä aluksella näkyi joku matkan tekiä valvovan; sillä me näemme hänen lähtevän aluksestaan valkamalle, ja ottavan tiensä kaupunkia kohden.
Mies oli vaatetettu pitkään kaapuun, jotta hänen olis luullut munkiksi.
Hän alkoi käydä sitä kohden, jossa äskein mainittu kirkko pimitti pimeätä taivasta; sillä muiden huoneitten suhteen se rakennus oli niinkuin jättiläinen kääpiöin rinnalla, ja näkyi kauvas yölläkin.
Kaapu-mies astui varovasti, katsahtain väliin ympärillensä, niinkuin se joka pelkää näkyviä ja näkymättömiä viha-miehiä. Hänellä oli paha omatunto.
Hän kävi kirkon ohitse, niin kaukaa ettei sen koron mitta olis hänehen ulottunut, jos sen olis tullut mieleen kaatua hänen päällensä. Hän johdatti askeleensa pientä valkiata kohden, joka vähän matkan päässä näkyi pilkottavan eräästä ikkunasta.