Waan se ikkuna oli ylimmäisessä kerrassa ja sinne oli kiivettävä monen mutkaisia astimia myöden. Wiimein hän kuitenkin pääsi perille ja nyt hän kolkutti ovea, ensin ilman järjestystä, odottain väliin avaamista elikkä vastausta sisältä. Mutta kun ei sieltä mitään kuulunut, napahutti hän kolme kertaa järjestänsä hiljaa keskusormen rystöllä, sitte kaksi kertaa etusormen ja vielä vähänpäästä kerran.
"Kuka siellä?" kuului nyt ääni sisältä.
"Seulanen ja kointähti", vastasi kolkuttaja.
Ovi aukeni, ja vieras astui vähäiseen kammioon, jossa vanhahko mies askaroitsi keittimillä, valin-kauhoilla ja sulin-maljoilla, lietensä ohessa.
"Täällä ollaan kullan teossa", lausui vieras ja heitti kaapun yltänsä; Hän oli Eberkopf.
"Sinä vanha taikuri", jatkoi hän, "jätä sinä kullan keittäminen ja leikkele sitä miekalla, niinkuin miehet tekevät. Sinun työs on kumminkin turhaa ja sinun veres hyytyy tulen edessä."
"Kumpi meistä on enemmän miekkaa käyttänyt, sinä vai minä?" vastasi alkymisti, "ja kumpi on enemmän kultaakin leikellyt? Waan minä olen havainnut juuri miekan käytännön olevankin turhaa. Nyt olen päättänyt lopun ikääni tutkia luonnon salaisuuksia. Waan minun täytyy tunnustaa vielä olevani aivan opin alussa. Tämä alkymia vaatii paljon viisautta…"
"Jättäkäämme nyt nämät turhat jaaritukset", sanoi Eberkopf, "ja vastaa minulle, sinä rikkiviisas, missä meidän pakolaisemme tällä haavaa ovat."
"Molemmatko?"
"Sano edes toisen olo-paikka!"