Oli sumuinen syys-päivä. Kaukana yön kerrottuin tapausten paikalta, näemme talonpoikaisen huoneen, semmoisen kuin siihen aikaan oli tavallinen. Se oli jaettu moneen eri kammiohon. Yhdessä niistä on tyttö nukkuneena, istuen vuoteen ääressä. Wäsymys pitkän matkan, monien kyyneleitten ja suruin perästä, oli hänen saavuttanut. Hän oli suloinen näköönsä, siinä kun hän unessa nojausi vuoteesen. Hänen tummat hius-kihermänsä peittivät osaksi hänen kasvonsa, joiden kukoistus viimeisten tapausten huolista oli valjennut, ei kuitenkaan niin, ettei se olisi voinut uudestansa viritä. Sen se näkyi hänen unessansa tekevänkin, sillä jokainen hengen veto näytti tuovan hänen poskillensa uutta eloisuutta. Sepä ihastutti nuorukaista, joka hiiskahtamatta katseli neidon lepoa. Hän oli tullut huoneesen aikomuksessa puhutella tyttöä, vaan nähtyänsä sen nukkuneena, oli hän seisahtanut sitä katselemaan lumotuilla silmillä.
Hymy kävi makaavan neidon huulille; kasvot saivat hetkeksi korkeamman paineen. Joku soma uni elähytti ainakin häntä. Waan samassa aukenivat hänen silmänsä ja loivat kirkkaan katsantonsa nuorukaiseen.
Nuorukainen pyysi anteeksi, kun hän oli tullut hävittämään neidon lepoa, vaan heitä käski välttämätöin sallimus pakenemaan edemmäksi, kunnes he ennättäisivät rauhallisempiin paikka-kuntiin. Hän oli suonut neidolle ainoastaan tämän hetken levätä. Heidän oli rientäminen sinne, missä hän luuli tietävänsä soveliaan suojeluspaikan, siksi kuin kirkko oli suostutettu, jonka he molemmat olivat havainneet voimallisimmaksi kaikista, ja jota siis oli vaarallinen pitää vihamiehenä.
Neito puolestansa osoitti kiitollisuutta nuorukaiselle, joka hänen oli temmannut niin suuresta vaarasta, ja sanoi olevansa tytyväinen siihen mitä se asiassa päätti. He riensivät matkaansa.
Käymme nyt Westfalin metsään, sinne, jossa nykyisten Saksalaisten esi-isät muinoin taistelivat vapautensa puolesta ja saivat kuuluisan voiton Roomalaisten yli, jolla voitolla he kaikille ajoille ja kaikille kansoille ovat näyttäneet ikuisen jalon esikuvan, miten väkivalta on poistettava.
Nyt oli pimeä aika vuorokaudesta. Se paikka, josta Drusus kerran kokoili kolmen legion luut, oli valaistu tuli-soitoilla.
Metsässä oli vähäinen aukea; siinä istui piirissä miehiä salakasvoilla tuli-soittoin valossa.
Heidän edessänsä seisoi mies, jonka käytös näytti kanteen alaiselta, niinkuin jokainen myös olisi voinut sanoa ne piirissä istujat tuomareiksi.
Se näistä tuomareista, jonka vuoro oli olla päällekantajana, luki kaikki kanteet ja syyt kirjoitetusta pergamentin kappaleesta.
Hän alkoi lukemisensa tämän oikeus-istuimen ylistämällä ja päätti sen sillä, että hän vaatei tuomiota, kovaa, armahtamatointa tuomiota sen ylitse, joka oli uskaltanut rikkoa maan lait, ja käynyt sortamassa kirkkoin ja luostarien vapauksia.