"Sitä en tiedä", vastasi hän.
"Mutta", sanoi Liisi, "eiköhän ole jalopetojakaan?"
"Jalopetojako? Niitä on varmaan. Intiassa valjastavat epäjumalain papit niitä vaunujen eteen ja ajavat niillä puhki erämaan. Kun minä tulen mieheksi, tahdon itsekin sinne. Siellä on tuhatvertaisesti kauniimpi kuin meillä: ei siellä talveakaan ole. Sinunkin pitää tulla sinne. Tahdotko?"
"Tahdon", sanoi Liisi; "mutta äitinkin pitää tulla muassa, niinpä sinunkin äitisi."
"Ei", sanoi Reino; "he ovat silloin jo liian vanhoja, heitä emme voi ottaa."
"Mutta en minä uskalla yksinäni."
"Jopa uskallat; silloin olet minun todellinen rouvani, eikä ole toisilla sinuun mitäkään valtaa."
"Mutta äitini tulee itkemään."
"Mutta tulemmehan me takaisin", sanoi Reino kiivaasti; "sano suoraan tuletko muassani? Muuten matkaan yksinäni, enkä sitte tule milloinkaan takasin."
Pieni tyttö oli puhjeta itkuun. "Älä vaan katsele niin pahasti", sanoi hän, "kyllä minä tulen muassasi Intiaan."