Välkkyvin silmin katseli Reino häntä. "Minä tiedän sinun silmäsi petollisiksi!" Tyttö nojasi päänsä käteen ja tirkisteli häntä. Reino vei lasin suuhunsa. "Sinun ihanain, syntisten silmäisi muistoksi!" sanoi hän ja joi.
Tyttö nauroi ja käänsi päänsä. "Annatko?" sanoi hän, ja iskien mustat silmänsä nuorukaisen silmiin, joi hän maljaan kaadetun juoman vitkaan. Tarttui sitte kanteleesensa ja lauloi syvästi innostuneella äänellä:
"Miks' on rakkaus sokea, Sokeampi syksyn yötä? Siks' on rakkaus sokea Sokeampi syksyn yötä, Ettei yhtänä näkisi, Kuin omansa ainokaisen."
Sill'aikaa kuin viulunsoittaja riuskasti säesti laulua, tuli ryhmän lisäksi muuan uusi tulokas.
"Minä tulin noutamaan sinua Reino", sanoi hän. "Sinä olit jo poissa, mutta joulupukki oli käynyt luonasi."
"Joulupukki?" sanoi Reino; "ei se enään minua muista."
"Eikö? Koko sinun kamarisi haisi kuuselta ja jouluruualta."
Reino laski lasin kädestänsä ja otti lakkinsa.
"Mitä tahdot?" kysyi tyttö.
"Minä tulen pian takaisin."