"Huomenna on hyvä sää", sanoi muuan nuori poika ja alkoi astua kiivaasti edestakaisin. "Mutta kylmä, kerrassaan kylmä!" Kun ei enää nähty ainoatakaan kyyhkystä lentävän, meni toinen pojista taloon ja asettui kuuntelemaan sen oven ulkopuolelle, jonka takaa paraikaa kuului äänekästä vilkasta väittelyä. Patopäällikön pikkurenki oli niinikään astunut lähemmäksi. "Kuuleppas, Hauke", sanoi äskeinen nuorukainen, "nyt he väittelevät sinusta!" Selvästi kuuluikin, sisästä Ole Petersin rämisevä ääni: "Pikkurengit ja poikanulikat eivät ole asiaankuuluvia".
"Tule", kuiskasi toinen ja koetti vetää Haukea takinhihasta tuvanovelle. "Täällä voit kuulla kuinka korkealle sinua taksotetaan."
Mutta Hauke riuhtasihe irti ja meni jälleen ulos. "He eivät ole meitä sulkeneet pois sitä varten, että kuuntelisimme mitä puhuvat", virkkoi hän mennessään.
Talon edessä seisoi kolmas ilmottautunut. "Pelkään että minulla on muuan este", huusi hän Hauken tullessa. "En ole vielä täyttänyt kahdeksaatoista; kunpa eivät kysyisi kastetodistustani! Sinut, Hauke, isorenkisi kyllä potkii ulos!"
"Niin, ulos!" mumisi Hauke potkaisten jalallaan kiven tien yli, "vaan ei sisään!"
Tuvassa kävi melu yhä äänekkäämmäksi. Sitte syntyi jälleen vähitellen hiljaisuus. Ulkona olevat kuulivat taasen vienon koillistuulen suhinaa ylhäällä kirkontornin huipussa. Kuuntelija tuli heidän luokseen. "Kenestä he nyt väittelivät?" kysyi kahdeksantoistavuotias.
"Tuosta", sanoi poika osottaen Haukea. "Ole Peters tahtoi tehdä hänet poikanulikaksi, mutta kaikki huusivat vastaan. 'Hänen isällänsä on karjaa ja maata', sanoi Jess Hansen. — 'Maata tosiaankin', huusi Ole Peters, 'täsmälleen sen verran, että se sopii kolmeentoista kärrikuormaan!' Viimeksi puhui Ole Hensen. 'Hiljaa!' huusi hän. 'Tahdon opettaa teille huutia; sanokaahan kuka on kylän ensimäinen mies?' Silloin he ensin vaikenivat ja näyttivät miettivän, kunnes joku sanoi: 'Se kai on patopäällikkö!' Ja kaikki toisetkin huusivat: 'Niin niin, sehän on patopäällikkö!' — 'Entä kuka sitte on patopäällikkönä?' huusi Ole Hensen jälleen. 'Ajatelkaa tarkoin!'—Silloin alkoi joku hiljaa nauraa ja sitte taasen joku toinen, kunnes lopulta kaikki nauroivat täyttä kurkkua. 'No, valitkaa siis', sanoi Ole Hensen, 'ettehän toki aijo patopäällikköä syrjäyttää.' Luulen että nauravat vieläkin. Mutta Ole Petersin ääntä ei siellä enää kuulu!"
Miltei samana silmänräpäyksenä avattiin tuvan ovi. "Hauke! Hauke
Haien!" kuului selvä ääni kylmässä yössä.
Hauke astui sisään eikä enää kuullut kuka tuo patopäällikkö oikeastaan oli. Siitä, mitä hänen mielessään silloin liikkui, ei ole kukaan saanut koskaan tietää.
— — Kun Hauke jonkun ajan päästä läheni isäntänsä taloa, näki hän Elken seisovan alhaalla portin luona. Aava, huurteinen alanko kimmelsi kuunvalossa. "Sinäkö täällä, Elke?" kysyi hän.