XXV. "Mahdoton" — se ei ole onnellinen sana; niiltä, jotka sitä usein käyttävät, ei ole mitään hyvää odotettavissa. Kuka sanoo: tielläni vaanii leijona? Laiskuri, lyö se kuoliaaksi; tietä täytyy kulkea. — Taiteen ja käytännöllisen elämän alalla on lukemattomien arvostelijoiden tapana todistaa, että kaikki edistyminen oikeastaan on mahdotonta; että me kerta kaikkiaan olemme joutuneet alituisen jokapäiväisyyden allikkoon ja siihen täytyy meidän tyytyä. Antaa moisten arvostelijain vain todistella; se on nyt heidän tapansa, mitäpä vahinkoa siitä on? Oli todistettu, että runoustaide on mahdotonta, silloin tuli Burns, tuli Goethe. Tympäsevä jokapäiväisyys oli kaikki mitä meillä oli odotettavissa, silloin tuli Napoleon ja valloitti maailman. Tarkasti merivirtoja tutkimalla ja laskemalla oli saatu selville, etteivät höyrylaivat koskaan voisi kulkea suorinta tietä Irlannista Newfoundlantiin; siinä oli kaikki selvillä: liikevoima ja vastustus, edellinen rajoitettu, jälkimmäinen rajattoman suuri — se todistettiin sekä mittausopin että luonnonlakien avulla: voisiko mikään niitä kumota? — Kyllä, jättiläislaiva "Great-Western" nosti ankkurinsa Bristolin satamassa; yritys onnistui täydellisesti. "Great-Western" kulki varmasti Hudson-lahden poikki ja ankkuroi New-Yorkin satamaan, ja vielä kosteina olevat "todistukset" saivat kuivaa kaikessa rauhassa. — "Mahdotontako?" huudahti Mirabean kirjurilleen, "Ne me dites jamais ce bête de mot."[1]

[1] Elkää koskaan lausuko minulle tuota typerää sanaa.

XXVI. Se, joka ilmaisee mitä hänessä on todellista, on myös löytävä ihmisiä, jotka häntä kuuntelevat, olivat sitten vastukset miten suuret tahansa.

* * * * *

XXVII. Oikea huumori syntyy yhtäpaljon sydämessä kuin päässä; se ei ole halveksimista, vaan sen sisällisin olemus on rakkautta; se ei purskahda äänekkääseen nauruun, vaan hymyilee hiljaa itsekseen, ja tämä hymy onkin paljon syvällisempää. Se on jonkinlaista ylevyyttä, joka niin sanoakseni korottaa taipumustemme tasalle sen, mikä on meitä alempana, kun taas varsinainen ylevyys alentaa, tasoittaa sen, mikä on meitä ylempänä. Edellinen ei ole yhtään vähemmän arvokasta kuin jälkimäinen; kenties on se vielä harvinaisempaa ja neron tuntomerkkinä vielä ratkaisevampi. Se onkin samalla sekä kukka että sen tuoksu, syvän, ihanan, rakastavan luonnon puhtain tuote, luonnon, joka ollen itsensä kanssa, sopusoinnussa koettaa mukautua maailmaan, sen kurjuuteen ja ristiriitaisuuksiin, niin, sepä löytää näissä ristiriitaisuuksissa yhä uusia hyvyyden ja kauneuden aiheita.

XXVIII. Koettakoot kaikki ihmiset, mikäli se heille vaan on mahdollista, pysyä terveinä! Se, joka missä asiassa se tapahtuneekin, vajoaa tuskan ja sairauden valtaan, miettiköön tarkoin tilaansa. Hänen tulee tietää, ettei hän tähän saakka ole saanut mitään hyvää aikaan — vaan päinvastoin pahaa; — hän voi vielä kääntyä hyvälle tielle, vaikkei se olekaan helppoa.

XXIX. Terveys on sanomattoman tärkeä seikka sekä omistajalleen että muille. Hän oli siis vallan oikeassa tuo humoristi, joka väitti kunnioittavansa ainoastaan terveyttä; hän ei nöyrtynyt ylhäisten, rikkaiden eikä hienosti puettujen ihmisten edessä, ainoastaan terveen ihmisen tavatessaan hän paljasti päänsä. Hän ei ollut milläänkään, kun ylimysten vaunuja niissä olevine kalpeine, lakastuneille kasvoineen vieri ohitse; sitävastoin hän kunnioittavasti tervehti punaposkista työmiestä, joka itse veti työkärryjään. Sillä eikö terveys ole sopusointua, eikö se tavallaan, kuten kokemus osottaa, ole kaiken meissä olevan arvon loppusumma?

Terve ihminen on varsin arvokas luonnontuote, mikäli hän voi terveenä pysyä. Terve ruumis on hyvä, mutta terve sielu on parempi kaikkea muuta, mitä ihminen koskaan voi itselleen toivoa; se on jalointa, millä taivas kurjaa maapalloamme voi tehdä onnelliseksi. Ilman filosofian keinotekoisia lääkkeitä, ilman uskonnon — arvoltaan varsin epäiltävää — rintapanssaria tuntee terve sielu hetikohta mikä on hyvä, omistaa sen ja pysyy siinä; se tuntee myös mikä on huonoa ja karkoittaa sen vapaasta tahdosta luotaan.

* * * * *

XXX. Miten on ystävyys mahdollista? Siten että molemmin puolin suositaan hyvää ja totta. Muuten on se sula mahdottomuus, jollemme ota lukuun "asestettua puolueettomuutta" tahi huonosti solmittuja kauppasopimuksia. Ihmisellä on, kiitetty olkoon siitä taivas, tarpeeksi omassa itsessään, mutta yhtäkaikki kykenee kymmenen rakkauden yhteenliittämää ihmistä olemaan ja saamaan toimeen semmoista, mitä 10,000 erikseen toimivaa ihmistä ei saa aikaan. Suunnaton on apu, jonka ihminen voi antaa ihmiselle.