XXXIV. Joka tapauksessa täytyy sillä, joka tahtoo tunnollisesti työskennellä, olla horjumattoman luja usko. Se joka jokaisella askeleella kysyy vain maailman hyväksymistä, joka ei voi tulla toimeen maailman kiitoksetta vaan alistaa oman vakaumuksensa maailman tahdolle, on kurja silmänpalvelija; mikä työ hänen tehtäväkseen uskotaankin, ei se tule onnistumaan. Jokainen tämmöinen ihminen edistää osaltaan välttämätöntä taantumista. Jokainen täten epärehellisesti ja ulkonaisen näön vuoksi suoritettu työ on paljasta pahaa ja on synnyttävä uutta kurjuutta.

XXXV. Tottelevaisuus on meidän kaikkien velvollisuus ja kohtalomme, johon jokainen, ken ei tahdo mukautua, tulee kukistumaan, musertumaan. Ei koskaan voida kyllin aikaiseen ja kyllin pontevasti teroittaa ihmisen mieleen, että täällä maailmassa oma tahto ei merkitse, mitään välttämättömyyden rinnalla ja melkein yhtä vähän se merkitsee tulevaisuudelle.

* * * * *

XXXVI. Tuskallisin tunne on, kun tuntee oman kykenemättömyytensä, ja kuten Milton sanoo, on heikkous todellista kurjuutta. Ja kuitenkaan ei voima missään ilmene niin selvänä kuin onnellisesti päätetyssä työssä. Mikä eroitus onkaan epävarman, horjuvan kyvyn ja varman, itseensäluottavan suorituksen välillä! Meissä on jonkinmoista nimetöntä itsetuntoa, joka vasta työssämme, ilmenee selvänä, epäämättömänä. Työmme ovat kuin peili, jossa henki parhaiten voi nähdä luonnolliset piirteensä. Senpä vuoksi onkin tuo ohje: *tunne itsesi*, sulaa hulluutta, täysin hyödytön, jollei siihen samalla sisälly merkitys: *ota selville mihin työhön kykenet*.

XXXVII. Ihminen, joka kernaasti tekisi työtä, vaan ei saa mitään työtä, on surullisin ilmiö, minkä täällä auringon alla epätasaisesti jaetuine onnenlahjoineen voimme nähdä.

XXXVIII. Lasten kaikissa leikeissä, vaikka ne olisivatkin paljasta vallatonta särkemistä ja hävittämistä, voidaan huomata luomisen halua. Poika tuntee olevansa syntynyt mieheksi, että siis työnteko on hänen kutsumuksensa. Paras lahja, minkä hänelle voi antaa, on joku työkalu. Oli se sitten puukko tahi pyssy, rakentava tahi hävittävä apukeino, — molemmat edustavat työtä ja saavat aikaan muutoksia. Leikissä, johon monta ottaa osaa, vaadittava taitavuus tahi voima kehittää ja harjoittaa poikaa yhteiseen toimintaan — sotaan tahi rauhaan, hallitsijaksi tahi alamaiseksi.

…ELÄ JOUDU EPÄTOIVOON.

I. Tämä pieni pelastusvene, maapallomme, hälisevine miehistöineen, jota sanotaan ihmissuvuksi ja levottomine historioineen on kerran katoova nimettömiin, katoova kuten pilvenhattara siniseltä, äärettömältä taivaalta. Mitä on ihminen! Hän on olemassa vain hetkisen ja häviää pikemmin kuin itikka. Ja kuitenkin on uskovan ihmisen olemassaolossa — uskohan takaa meille kaikki — semmoisenaan jotakin, mihin ei ajan tuhoova kuolemanvalta ulotu, mikä saa voiton ajasta ja on olemassa ja tulee olemaan, kun ei itse aikaa enää ole.

II. Ihmisellä on ijäisyys omassa sielussaan. Hän voi siitä lukea ijankaikkisuuden salaisuuksia, jos tahtoo vaan siihen katsoa. Hän tietää, mikä tulee olemaan ikuisesti ja mikä ei voi mitenkään tulla olemassa olosta osalliseksi!

III. Ihmisen onnettomuus johtuu, niinkuin luulen, hänen suuruudestaan. Hänessä on jotakin ijäistä, mitä hän kaikella viekkaudellaan ei voi kätkeä, peittää ajallisen, maallisen alle. Voisivatkohan kaikki Europan raha-asiainministerit, sen valtiolliset tukipylväät yhteisvoimin tehdä ainoatakaan kengänharjaajapoikaa *onnelliseksi*? He eivät sitä voi — tahi korkeintaan onnistuu se pariksi tunniksi, sillä kengänharjaajallakin on sielu, joka on kokonaan toista laatua kuin hänen vatsansa, ja hän tulisi, luulen, ollakseen täysin tyytyväinen ja kylläinen vaatimaan itselleen ei enempää eikä vähempää kuin *Jumalan rajattoman maailman yksin itseään varten* saadakseen siinä rajattomasti nauttia ja täyttää jokaisen toivomuksensa niin nopeasti, kuin se hänessä syntyykin. On turhaa tarjota hänelle kokonaista valtamerta jaloa viiniä — se ei enää merkitse mitään rajattomia vaativalle kengänharjaajallemme! Heti kun meri olisi täynnä, valittaisi hän viiniä liian huonoksi. Lahjoitettakoon hänelle koetteeksi puolet maailman avaruudesta ja puolet kaikkivaltiaan vallasta, ja hän on varmasti alkava taistella toisen puolikkaan omistajan kanssa ja pitävä itseään sorretuimpana, enimmin vääryyttä kärsineenä ihmisenä maan päällä.