1. Koruttomasti kehystetty soikea onyx, joka kuvasi paholaisen päätä. 2. Viheriä jaspis-intaglio punaisine viiruineen. 3. Kultasormus, siinä kammottavan aarnin kuva. 4. Meriviheriä jättiläisjalokivi ja sen ympärillä pienempiä jalokiviä. 5. Antiikkinen karneoli-intaglio ja siinä karkeloivan satyyrin kuva. 6. Kulmikas rengas; siihen siselöityinä lohikäärmeenpäitä. 7. Särmätty karfunkkeli, johon liittyi kymmenen pientä smaragdia j.n.e., j.n.e.
Vasen käsi:
1. Punaisenkeltainen konnankivi. 2. Paksu, värilliseksi emaljoitu sormus ja siinä hyasintti. 3. Ametystinkarvainen safiiri.- 4. Kiilloitettu rubiini, jalokivien ympäröimä. 5. Abbedissan kaiverrettu sormus. 6. Tumma intaglio j.n.e., j.n.e.
Tätä verrattain merkillistä jalokivi- ja metallimäärää lukuunottamatta mrs Swancourtilla ei ollut minkäänlaisia koruja.
Mrs Troyton oli heidän pari kuukautta aikaisemmin toisensa kohdatessaan tehnyt Elfrideen edullisen vaikutuksen. Mutta toinen asia on pitää miellyttävänä jotakin satunnaista tuttavaa, toinen mielistyä omaan äitipuoleensa. Elfriden tunteenomainen epäröinti kesti kuitenkin vain tuokion ajan. Hän päätti pitää hänestä yhä vieläkin.
Mrs Swancourt oli maailmannainen tiedoiltansa, toiminnaltansa taas sellaisen vastakohta, kuten hänen naimaliittonsakin osoitti. Elfride ja lady kietoutuivat kohta keskusteluun, ja mr Swancourt jätti heidät kahden kesken.
»Miten saattekaan aikanne täällä kulumaan?» kysyi mrs Swancourt, kun muutamia vihkimistä koskevia huomautuksia oli lausuttu. »Ratsastatte, luulen ma.»
»Niin. Mutta en kovin paljon, sillä isä ei mielellään salli minun liikkua yksinäni.»
»Teidän pitää saada joku, joka pitää teitä silmällä.»
»Sitäpaitsi minä luen ja kirjoitan hieman.»