»En.»
»Kuinka niin?»
»Minulla ei ole ollut riittävästi aikaa.»
»Mitä joutavia.»
»Minä olen sensijaan tehnyt yhtä ja toista. Ja olen tehnyt jotakin erinomaistakin.»
Knight kääntyi katsomaan Stepheniä suoraan silmiin. »A-haa! Sallihan minun katsoa sinua suoraan kasvoihin ja kysyä jotakin.»
Stephenin kasvojen puna tummeni.
»Kas vain, Smith», virkkoi Knight pideltyään tukevasti hänen olkapäitänsä ja terävästi tutkien hänen ilmeitänsä minuutin ajan, »sinä olet rakastunut.»
»Niin — seikka on se —»
»Annahan kuulua.» Mutta kun Knight sitten havaitsi Stephenin näyttävän sangen alakuloiselta, hän muutti puheensävynsä ystävällisemmäksi. »Kuulehan, Smith, poikaseni, sinä tunnet minut riittävän hyvin tietääksesi, että jos haluat asian minulle seikkaperäisesti kertoa, niin minä kuuntelen; ellet sitä tee, ei mieleeni suinkaan juolahda vaatia sitä kuultavakseni.»