»En, en.»
»On parasta, että suostutte, koska teille muuten ei jää varaa valita.»
Elfride keikahdutti päätänsä.
»Älkää nyt tempoko, kun yritän teitä kantaa.»
»En voi sille mitään.»
»Alistukaa siis rauhallisesti.»
»En huoli, en huoli», sopersi hän heikoin äänin ja silmät suljettuina.
Knight otti hänet käsivarsillensa, astui torninportaisiin ja alkoi laskeutua hitain ja varovaisin askelin. Sitten hän tarkasti ranteessa olevaa haavaa lempeästi kuin lastansa hoitava äiti. Hänen siinä pyyhkiessään ja siteessään Elfriden kasvoista katosi kiusallisen välinpitämättömyyden ilme, ja sen sijaan tuli jonkinlainen häveliäs ihmetys, johon liittyi vähäisiä kivun värähtelyjä.
Kumpaankin kalpeaan poskipäähän ilmestyi pieni punainen täplä, joka laajeni laajenemistaan. Elfride odotti mielettömyyttänsä koskevan nuhtelun kohta toistuvan, mutta Knight sanoikin vain:
»Luvatkaa minulle, ettette milloinkaan enää kävele kaidetta pitkin.»