Aamiaisen jälkeen taistelijat vetäytyivät kirjaston rauhaan, ja ovi suljettiin. Elfride näytti kyllä arvaavan, että hänen käytöksensä oli säännötön ja hämmästyttävässä määrässä sovinnaisuuden pakosta vapaa. Pahinta oli se, että hän oli Knightin kasvoissa huomaavinaan hieman ilostelevan ilmeen.
»Luulenpa, että pidätte minua mielettömänä», sanoi hän uhkarohkeasti, »mutta minä aion nyt panna parastani ja nähdä, enkö teitä voita.»
»Niinpä kyllä; mikään ei ole luonnollisempaa. Vaikka pelkäänkin, etteivät maailmannaiset käytä sitä keinoa jouduttuaan häviölle.»
»Miksi niin?»
»Koska he tietävät, että voiton veroinen on taito hälventää pois muisto siitä, että heidät on voitettu, ja koska he suuntaavat siihen koko tarkkaavaisuutensa.»
»Minä olen tietenkin jälleen väärässä.»
»Teidän väärässä-olonne voi olla mieluisampi kuin heidän oikeassa-olonsa.»
»Minä en oikein tiedä, tarkoitatteko todellakin, mitä sanotte, vai pidättekö minua vain pilananne», sanoi Elfride silmäillen häntä epäluuloisesti, vaikka taipuikin omaksumaan imartelevamman vaihtoehdon. »Olenpa melkein varma siitä, että te pidätte itsekylläisyytenä, kun uskallan ryhtyä teidän vastustajaksenne. Mutta jos niin ajattelettekin, niin minä olen sitä mieltä, ettei itsekylläisyys ole sellaisessa tapauksessa mikään rikos.»
»Kenties ei. Vaikka ei suinkaan hyvekään.»
»On kyllä, taistelussa! Nelsonin urhoollisuus perustui hänen itsekylläisyyteensä.»