Viisi minuuttia tämän tilapäisen tarkastelun jälkeen makuuhuoneessa ei enää ollut ketään; sen asukas oli kaikessa hiljaisuudessa lähtenyt talosta.
Kahden tunnin kuluttua hän oli jälleen huoneessaan ja näytti lämmenneeltä ja hehkuvalta. Nyt hän suoritti pukeutumiseen kuuluvat taidokkaat yksityisseikat, jotka oli ensimmäisellä kerralla jättänyt sikseen. Kukoistava nuorukainen hän olikin tuon salaperäisen aamuisen retkensä jälkeen. Hänen suunsa oli aivan erikoinen lajiansa. Se oli William Pittin hienosti piirretty, hivelevästi suipistunut suu sellaisena kuin Nollekenin tekemä hyvin tai vähän tunnettu rintakuva sen esittää — suu, joka sinänsä merkitsee nuoren miehen onnea, jos se tulee oikein käytellyksi. Hänen pyöreä leukansa, jonka yläosa painui sisäänpäin, jatkoi sen täydellistä ja täyteläistä kaariviivaa, näyttäen yhtymäkohdassaan painavan alahuulen pohjan yhdeksi ainoaksi pisteeksi.
Kerran hän hiljaa mainitsi Elfriden nimen. Kas, tuollapa hän olikin! Nurmikolla täydessä puvussa, ilman päähinettä, nopeasti kuin poika ja samalla kevyesti kuin tyttö ajamassa juosten takaa kesyä kaniinia. Hänen strategisista syistä huhuilemansa hyväilysanat sointuivat niin huonosti kohta niiden jälkeen tapahtuviin epätoivoisiin rynnäkköihin, että sellaisten lausumien onttous oli liiankin ilmeinen hänen suosikillensa, joka syöksähteli ja väisteli, miten tilanne kulloinkin vaati.
Näköala oli ihan toisenlainen kuin kukkuloilta. Pensaiden ja puiden muodostama tiheikkö erotti suositun paikan ympäröivästä erämaasta; tähänkin vuoden aikaan ruoho siellä rehoitti. Tuuli ei milloinkaan tunkeutunut aina viheriöivän vyöhykkeen läpi, vaan tuhlasi voimansa lehdon ulkolaitana oleviin korkeampiin ja vankempiin puihin.
Sitten hän kuuli jykevän henkilön tohvelien hiihtelyn ja miehen äänen:
»Mr Smith!» Smith lähti lukuhuoneeseen ja löysi sieltä mr Swancourtin.
Nuori mies ilmaisi ilonsa siitä, että näki isäntänsä alakerrassa.
»Niin, tiesinhän minä pian jälleen kohentuvani. Leiniin minä tutustuin vasta kaksi vuotta sitten, ja puuska on tavallisesti ohi jo toisena yönä. Missä olittekaan tänä aamuna? Luulenpa, että näin teidän tulevan sisään ihan äsken!»
»Niin, minä olin kävelemässä.»
»Olitteko jo varhain matkassa?»
»Olin niinkin.»
»Hyvinkin varhain, luulen ma?»