»Niin, mutta minä en voinut aavistaakaan, että olette minusta siihen kirjoittanut.»
»Teidän nimeänne ei ole siinä kertaakaan mainittu.»
»Nimeäni ei — sen tiedän.»
»Ei myöskään ulkomuotoanne eikä mitään sellaista, minkä nojalla kukaan voisi teidät tuntea.»
»Minua lukuunottamatta. Entä mitä merkitsee tämä?» huudahti hän siepaten Knightiltä kirjan ja avaten sen. 'Elokuun 7:nä'. Toisin sanoen: toissapäivänä. Mutta enpä välitä sitä lukea», sanoi Elfride sulkien kirjan jälleen, ylen kopeana näöltänsä. »Miksi lukisinkaan? Minulla ei ollut mitään syytä pyytää kirjaanne nähtäväkseni, ja niin ollen se oli minulle oikein.»
Knight tuskin enää muisti, mitä oli kirjoittanut, ja selaili nyt kirjaa nähdäkseen. Hän osui tähän kohtaan:
»Elokuun 7:nä. Tyttö ehtii tyttö-ikään, ja hänen tajuntansa herää. Elettyään jonkin aikaa lapsellisen avuttomuuden tilassa se alkaa toimia. Aluksi yksinkertaiseen, nuorekkaaseen, kokemattomaan tapaan. Tottuneet havaitsijat kykenevät sanomaan täsmälleen, kuinka vanha tajunta on, tarkkaamalla, kuinka hyvin se hallitsee taitoa, joka on sen menestymiselle välttämätön — itsensä salaamisen taitoa. Yleensä sen toiminta alkaa tavoilla, joita kansanomaisesti nimitetään koreilemiseksi. Käytetty menetelmä riippuu jokaisessa tapauksessa sitä yrittelevän nuoren naisen luonnonlaadusta, yhteiskunnallisesta asemasta ja olopaikasta. Kaupungissa kasvanut tyttö lausuu jonkin moraalisen paradoksin muhkeista miehistä tai rakkaudesta. Maalaismiss käyttelee käsinkoskettavia välineitä, viheltelee tai saa veresi jähmettymään uhkaamalla taittaa niskansa (Huom. Endelstowin tornissa).
Sellaisten näytösten aiheuttajana on tietenkin viaton turhamaisuus. 'Katsokaa minua’, sanovat nuo naisellisen taituruuden aloittelijat ollenkaan harkitsematta, onko heille eduksi näyttää itseänsä niin paljon. (Laajennettava ja korjattava 'Teeskentelemättömiä taiteita’ käsittelevään kirjoitelmaa varten.)»
»Niin, nyt muistan», sanoi Knight. »Merkintöihini antoi epäilemättä aiheen teidän temppunne kirkontornissa. Mutta teidän ei pidä antaa liian suurta merkitystä tuollaisille satunnaisille muistiinpanoille», jatkoi hän rohkaisevasti, huomattuaan Elfriden loukkaantuneen ilmeen. »Pelkkä mielijohteeni saa teidän silmissänne teennäisen merkittävyyden, koska se on tehty säilyväksi kirjoittamalla se paperiin. Kaikki ihmiset ajattelevat yhtä pahoja ajatuksia henkilöistä, jotka ovat heille rakkaimmat maan päällä, mutta kun sellaisia ajatuksia ei milloinkaan merkitä muistiin, niin lopulta otaksutaan, ettei niitä ole ollut milloinkaan olemassakaan. Rohkenenpa väittää, että tekin olette ajatellut minusta yhtä ja toista epämiellyttävää, mikä kirjoitettuna näyttäisi ihan yhtä pahalta kuin tuo. Minä haastan teidät nyt sen tunnustamaan.»
»Pahimman, mitä olen teistä ajatellut?»