Päivät liittyivät toisiinsa, ja jokainen niistä lisäsi hänen sydämellään lepäävää painoa. Hän eteni Killarneyn järville, harhaili seudun rehevissä metsissä, katseli saarten, kukkuloiden ja laaksojen runsautta ja kuunteli tuon romanttisen paikan ihmeellisiä kaikuja, mutta jäi sittenkin vaille sitä unelmain hohteina, joka aikaisemmin oli sellaisissa siunatuissa tienoissa lahjaksi koitunut.
Heidän seurustellessaan Elfriden tyttömäinen olemus ei ollut häneen syvästi vaikuttanut. Hän ei ollut tietoinen siitä, että Elfriden tulo hänen elämänkehäänsä oli tuonut siihen mitään lisää; mutta nyt, hänen ollessaan poissa, hän tunsi ilmeisesti, että häneltä oli paljon riistetty. Se, mikä varhemmin ilmeni ylimääräisenä, kävi nyt välttämättömäksi; Knight oli rakastunut.
Stephen rakastui Elfrideen katsellessaan häntä, Knight lakattuaan häntä katselemasta. Hän ei tietänyt, milloin tai miten tuo henki oli häneen tullut; hän oli joka tapauksessa varma siitä, ettei hän Endelstowista lähtiessään ollut tuntenut sellaiselle eroamiselle ominaista pistävän alakuloisuuden hienoa suloisuutta. Oliko hän alkanut neitoa rakastaa, kun katse kohtasi katseen tornissa sattuneen onnettomuuden jälkeen? Hän oli vain ajatellut neidon olevan heikon. Oliko hän rakastunut hänen seistessään pihamaalla ilta-auringon häntä kirkastaessa? Hän oli ajatellut, että neito oli hyvännäköinen; ei enempää. Oliko hänen keskustelunsa kylvänyt siemenen? Hän oli ajatellut, että neidon sanat olivat älykkäät ja nuoren naisen lausumiksi varsin kunnioitettavat, mutta eivät huomattavat. Oliko sakkipeli jotenkin asiaan vaikuttanut? Varmaankaan ei; hän oli pitänyt neitoa sangen itserakkaana lapsena.
Knightin kokemus kumosi täydellisesti sen väitteen, että rakkaus aina syntyy silmien katseista ja sormien myötätuntoisesta kosketuksesta, että se liekin tavoin ilmaisee itsensä syntymisensä hetkenä. Vasta sitten, kun he olivat eronneet ja muisti oli hänen kuvansa kirkastanut, voi sanoa Knightin edes tarkkaavasti häntä silmäilleen.
Kun Knight siten tahtomattansa oli keräillyt kuvia, joita hänen mielensä ei käsitellyt, ennenkuin niiden aiheuttaja oli poissa, hänestä itsestään tuntui kuin hän olisi rakastunut neidon sieluun, joka oli tilapäisesti eronnut ruumiistansa seuratakseen lähtenyttä hänen retkellänsä.
Elfride alkoi nyt vallita häntä niin ehdottomasti, että hän, itsensä erittelemiseen tottuneena, melkein vapisi ajatellessaan niitä vaikutuksia, joita voi aiheuttaa tämä uusi voima hänen hyvin järjestellyssä elämässään. Hän kävi levottomaksi; sitten hän unohti kaikki sivuseikat mielihyvin ajatellessaan armastansa.
On kuitenkin sanottava, että Knight rakasti pikemmin filosofisesti kuin romanttisesti.
Hän muisteli, miten Elfride oli käyttäytynyt. Koruttomuus taipuu muuttumaan keimailuksi. Keimailiko Elfride? kysyi hän itseltänsä. Mikään teennäinen selittely ei kyennyt sellaista teoriaa tukemaan. Toiminta oli ollut niin moitteetonta, ettei se mitenkään voinut olla teeskentelyä. Siinä ilmenivät kaikki ne puutokset, jotka ilmaisevat tosi aitoutta. Taitavinkaan näyttelijätär ei olisi voinut näytellä avomielisen tytön osaa niin hyvin kuin Elfride sen eli. Hänessä ilmenivät ne pienet viekkaudet, jotka osaltansa muodostavat vilpittömyyttä.
On oppineita, jotka ovat oppineita luonnostansa, ja toisia, jotka ovat niitä olosuhteiden vuoksi. Knightia oli joka tapauksessa pidetty edelliseen ryhmään kuuluvana. Miksi hän nyt oli muuttumassa? Oli hänelle itselleen varsin omituista tarkastella omia rakkautta koskevia teoriojansa uuden kokemuksensa täydessä valossa ja havaita, kuinka hänen lausumansa todellisuudessa merkitsivät paljoa enemmän kuin hän oli arvannut niiden merkitsevän niitä kirjoittaessaan. Ihmiset keksivät usein jonkin kulunnaisen vanhan periaatteen koko voiman vasta silloin, kun jokin satunnainen seikka pakottaa heidät sen havaitsemaan; mutta Knight ei ollut milloinkaan ennen tuntenut tapausta, jossa mies olisi sillä tavoin oppinut tuntemaan omien epigrammiensa koko kantavuuden.
Eräs asiaan kuuluva seikka tuotti hänelle erinomaista tyydytystä. Häneen oli juurtunut lähtemättömäksi se vakaumus, että hänen täytyi välttämättä olla ensimmäinen naisensa sydämeen tulija. Hän oli keksinyt itsessään sen ehdon, että jos hän milloinkaan päättäisi mennä naimisiin, se toteutuisi ainoastaan siinä tapauksessa, ettei tarvitsisi pelätä mitään ilmitulevia vanhoja kirjeitä eikä jonkun sattumalta kohdatun salaperäisen vieraan aiheuttamaa kumarrusta ja punastumista. Knightin tunteet olivat hänen ikäisessään, vilpittömästi rakastavassa miehessä yleensä tavattavat, joskin kenties hieman tavallista voimakkaammat hänen harrastustensa vuoksi. Kun miehet rakastavat ensi kerran nuorukaisina, he rakastavat koko sydämellänsä, minkään muun tekijän asiaan vaikuttamatta. Vuosien lisääntyessä yhä useammat kyvyt pyrkivät osallisiksi valtatunteeseen, kunnes Knightin iällä äly mielellään pyrkii siinä tuntumaan. Se voidaan yhtä hyvin jättää pois laskusta. Mies, joka rakastuneena asettaa aivojensa tilanteen mittapuuksi, menettelee niinkuin se, joka yrittää määrätä aluksensa maantieteellistä pituutta mastonhuipussa olevan valon nojalla.