Hänen mieleensä juolahtanut ajatus loi vastaukseen suurempaa päättäväisyyttä kuin siihen muuten olisi tullut. Seuraavana päivänä oli Stephenin kirjeen määrä saapua.
»Ettekö niistä huoli?» kysyi Knight tuntien vallitsevansa häntä huonommin kuin tätä ennen.
»On parempi, etten ota niitä vastaan. Ne ovat kauniit — en ole milloinkaan nähnyt niin kauniita», vastasi Elfride vakavasti luoden puolittain halukkaita katseita houkutuksen välineeseen. Eeva lienee silmäillyt omenaa sillä tavalla. »Mutta minä en huoli niitä ottaa; suottehan anteeksi, mr Knight.»
»Ei mitään anteeksipyytämistä», vastasi mr Knight, jonka tämä odottamaton asioiden käänne sai kerrassaan ymmälle.
Seurasi vaitiolo. Knight piteli avointa koteloa katsellen verrattain surkeana niitä hohtelevia esineitä, joiden vuoksi oli suurta vaivaa nähnyt; sitten hän käänteli ja silmäili niitä vieläkin tarkemmin, ikäänkuin olisi yrittänyt itse erinomaisesti ihailla hyljeksittyjä korujansa.
»Sulkekaa kotelo, älkää niitä minulle enää näyttäkö!» virkkoi Elfride nauraen.
»Miksi niin, Elfie?»
»Ei Elfie teille, mr Knight. Vain siitä syystä, että minä muuten niitä mielin. Kas niin, minä olen kyllin typerä sen sanoakseni! Mutta minulla on syy olla niitä ottamatta — nyt.» Hän viivytteli hetkisen viimeisen sanan lausumista, koska tahtoi ilmaista kieltonsa olevan ehdottoman, mutta sana pujahti sittenkin ilmi ja kumosi kaiken edellisen.
»Otatteko ne tuonnempana?»
»En halua niitä ottaa.»