»Haluatteko siis minun jäävän tänne?» kysyi Knight ystävällisesti.
»Haluan kyllä», kuului vastaus. Uskollisuus vanhaa ja rehellisyys uutta rakkautta kohtaan olivat siinä vastakkain, ja rehellisyys voitti tällä kertaa.
»Niinpä jään vielä vähäksi aikaa», sanoi Knight.
»Älkää olko harmissanne, vaikka minä pysyttelen melkoisen paljon omassa seurassani; voihan käydä niin, että tapahtuu jotakin ja minä kerron teille jotakin.»
»Pelkkää häveliäisyyttä», virkkoi Knight itsekseen ja läksi pois keveämmin sydämin. Taito keksiä ne arvoitukselliset voimat, jotka kulloinkin ovat naisissa vaikuttamassa, on eräissä miehissä erehtymätön vaisto, mutta Knightinlaisilta vilpittömiltä luonteilta se useimmiten puuttuu.
Seuraavana iltana, suunnilleen viiden tienoissa, ennenkuin Knight oli palannut merenrannalle tekemältään retkeltä, saapui kartanoon mies. Hän tuli viestintuojana Cameltonista, viiden peninkulman päässä olevasta kaupungista, johon saakka rautatie oli kesän aikana edistynyt.
»Sähkösanoma miss Swancourtille ja puolineljättä shillingiä erikoislähetille.»
Miss Swancourt lähetti rahat, merkitsi nimensä paperiin ja avasi kirjeen vapisevin käsin. Hän luki:
»Johnson, Liverpoolista, Miss Swancourtille, Endelstowiin, lähellä
Castle Botereliä.
»Amaryllis sähkötti Holyheadista kello neljä. Odotetaan saapuvaksi matkustajilleen Cannings Basiniin huomenna kello kymmenen aikaan aamulla.»