»Minä en voi sitä kannattaa», sanoi hän.
»Asettakaa se olkapäälleni.»
»Se on liian korkealla.»
»Kainalooni.»
»Liian matalalla. Katsokaa mieluummin te», virkkoi hän heikosti.
Knight kohotti kaukoputken ja liikutti sitä, kunnes Puffin sattui näkökenttään.
»Niin, se on Puffin — pieni alus. Minä näen sen kokan selvästi — lintu, jonka nokka on yhtä suuri kuin pää.»
»Näettekö kannen?»
»Odottakaahan hetkinen. Näen, aivan selvästi. Näenpä matkustajiakin tummina hahmoina sen valkoista pintaa vasten. Eräs heistä ottaa toiselta jotakin — arvatenkin kaukoputken — aivan niin, ja suuntaa sen tännepäin. Me olemmekin varmaan sangen näkyviä tässä taivasta vasten seisoessamme. Nyt näyttää siellä satavan, he pukevat ylleen päällysnuttuja ja kohottavat sateenvarjoja. Nyt he katoavat kannen alle — jäljellä on ainoastaan se, joka lainasi kaukoputken. Hän on hoikka nuorukainen ja katselee yhä meitä.»
Elfride kalpeni ja siirsi jalkaansa hieman levottomasti.