»Kanervaa ja hienoa ruohoa.»
»Ettekö näe mitään muuta — miestä tai jotakin inhimillistä olentoa?»
»En ketään.»
»Koettakaa nyt päästä ylemmäksi. Näettehän tuon mättään yläpuolellanne.
Tarttukaa siihen kiinteästi, mutta älkää siihen ehdottomasti varautuko.
Astukaa sitten olkapäilleni; minä uskon, että siten pääsette ylös.»
Elfride teki vapisevin jäsenin niinkuin käskettiin. Knightin käytöksen yliluonnollinen levollisuus ja juhlallisuus vaikuttivat häneen antaen hänelle rohkeutta, joka ei ollut hänen omaansa. Hän ponnistautui hyppyyn Knightin hartioilta ja pääsi ylös.
Sitten hän kääntyi katsomaan taaksensa.
Onnettomuudeksi oli hänen ponnistuksensa Knightin oman painon lisäksi tullen liikaa sille kvartsinkappaleelle, joka oli jalan tukena. Tuo kappale oli alkujaan vieraana lisänä tukeutunut suunnattomiin mustiin kerrostumiin, ja satojen vuosien sateet olivat vähitellen sitä kulutelleet ja irroitelleet, niin että se nyt oli jokseenkin löyhässä.
Se liikkui. Knight tarttui molemmin käsin hänen ulottuvillaan olevaan mättääseen.
Kvartsinkappale, joka oli hänet pelastanut, oli nyt ihan hyödytön. Se vierähti pois näkyvistä samoihin alailmoihin, jotka olivat nielleet kaukoputken.
Toinen niistä mättäistä, joihin hän nyt varautui, lähti irti juurinensa, ja Knight alkoi seurata kvartsimöhkälettä. Hetki oli kamala. Elfride päästi tuskan huudon, taivutti päätänsä ja peitti kasvonsa käsiinsä.