»Hänen täytyy pian olla lähiseuduilla, jos hän kerran tulee», kuului sanovan soinnukas ääni, josta Stephen heti tunsi Martin Cannisterin.
»Niinpä minäkin arvelen», virkkoi toinen ääni — Stephenin isän.
Stephen astui eteenpäin ja kohtasi keskustelijat. Hänen isänsä ja Martin kävelivät, lähinnä parhaisiin vaatteisiinsa puettuina, ja heidän vierellänsä asteli kimo kieseinensä.
»All right, mr Cannister, tässä on mies, jota kaipaatte!» huudahti nuori Smith käyttäen heti vanhaa tervehdystapaa. »Tässä minä olen, isä.»
»All right, poikani, ja ilahduttaapa se mieltäni!» vastasi John Smith ylen mielissään. »Kuinka voit? No, lähdehän tästä kotiin äläkä enää täällä sateessa viivy. Tällainen sää on varmaan kamala nuorelle miehelle, joka vasta palaa takaisin niin kuumasta maasta kuin Intiasta, vai mitä arvelet, kuoma Cannister?»
»Totta kyllä. Entä kuinka kaikki tavarat kotiin kuljetetaan? Siinä kaiketi on laatikkoa jos jonkinlaista, on huikeita kääröjä ja hienoja vieraan maan varuksia, luulen ma?»
»Tuskinpa sentään kaikkea tuota», virkkoi Stephen nauraen.
»Me otimme rattaat mukaamme, koska ajattelimme lähteä suoraa päätä Castle Botereliin ollaksemme siellä ennen maihin tuloasi», sanoi hänen isänsä. »'Hevonen puihin’, sanoi Martin. Mikäpäs siinä, pistetään vain, sanoin minä ja tein sen siekailematta. Eiköpä nyt ole parempi, jos Martin lähtee rattailla hakemaan tavaroita ja me astelemme tästä kotiin?»
»Minä olen kotona melkein samassa ajassa kuin tekin. Peggy astelee vielä varsin hyvin, vaikka aika alkaa vaatia siltä veroansa niinkuin meiltä muiltakin jokaiselta.»
Stephen kertoi Martinille, mistä tavarat olivat löydettävissä, ja jatkoi sitten matkaansa kotiinpäin isänsä seurassa.