»Kun tulit päivää ennen kuin aluksi odotimme», sanoi John, »niin havaitset, että kaikki on ylösalaisin. Me tapoimme sian tänä aamuna, kun ajattelimme, että sinulle ruoka maittaa matkan jälkeen. Leikkaamme sen vasta illalla. Joka tapauksessa saamme siitä kelpo liemen tai paistin, joka menee mukiin sinapilla höystettynä ja hyvällä oluella alas valeltuna. Äitisi se on hangannut koko talon puhtaaksi sinun tuloksesi, pyyhkinyt pölyt ja ostanut uuden pesuvadin ja -kannun kuljeksivalta ruukkukauppiaalta, joka sattui tulemaan meidän ovellemme; kynttilänjalat on puhdistanut ja ikkunat kirkastanut! Ja ties mitä kaikkea on tehnytkään. Ei täällä ole koskaan ollut sellaista menoa, ei totisesti.»
Loppumatka kului tällaisissa jutuissa ja Stephenin tiedustellessa äitinsä vointia. Tultuaan lähelle jokea ja sen takana olevaa mökkiä he kuulivat muurarimestarin kellon lyövän päivän tunteja neljännesminuutin väliajoin, joiden kuluessa Stephen kuvaili elävästi mieleensä, kuinka hänen äitinsä etusormi vaelsi ympäri kellotaulua minuuttipuikon keralla.
»Kello pysähtyi tänä aamuna, ja äitisi tuntuu asettelevan sitä kohdallensa», virkkoi hänen isänsä selitellen.
Heidän astuttuaan sisään ja Stephenin kunnioittavasti ja lämpimästi tervehdittyä äitiänsä — eukolla oli yllään tummansininen puuvillahame, jonka pintaa peittivät lukemattomat uudet ja täydet kuut, tähdet ja planeetit, vieläpä siellä täällä vaihteen vuoksi jonkinlainen pyrstötähden tapainen — kuultiin ulkoa rattaiden kolinaa, ja Martin Cannister saapui nähtäviin — tai paremmin sanoen: saapui suuri laatikko ja sen alla liikkuva jalkapari, jonka yläruumista ei ollenkaan näkynyt. Kun kaikki tavarat oli purettu ja Stephen oli lähtenyt yläkertaan vaihtamaan vaatteita, mrs Smithin mieli tuntui löytävän kadonneen johtolankansa.
»Meidän kellomme ei tosiaankaan ole kymmenen pennin arvoinen», sanoi hän kellon puoleen kääntyen ja yrittäen saada heiluria liikkeelle.
»Onko se jälleen seisahtunut?» tiedusteli Martin osaaottavasti.
»Tietysti», vastasi mrs Smith ja jatkoi samaan sävyyn, niinkuin ainakin eukot, joiden kieli mieluummin käsittelee sellaisia asioita, jotka soveltuvat kulloiseenkin mielialaan, kuin sellaisia, joiden sopii sanoa sointuvan hetken tilanteeseen. »John kuluttaisi monta puntaa vuodessa, jos kävisi päinsä, sen puhdistamiseen, vaikka sitä voi tohtoroida itse aivan yhtä hyvin. 'Kello on jälleen seisahtunut, John’, sanon minä hänelle. 'Parasta antaa se puhdistettavaksi’, kuuluu hänen neuvonsa. Tekee viisi shillingiä. 'Kello jälleen korisee’, sanon minä. 'Parasta antaa se puhdistettavaksi’, neuvoo hän jälleen. 'Kello lyö väärin, John’, sanon minä. 'Parasta antaa se puhdistettavaksi’, sanoo hän yhä. Rattaat olisi varmaan jo hangattu poikki, jos minä olisin hänen neuvoansa kuullut, ja minä vakuutan teille, että olisimme voineet ostaa koreankin uuden kellon niillä rahoilla, jotka olemme viimeisten kymmenen vuoden aikana tuhlanneet tuohon viheriänaamaiseen viheliäiseen. Niin, Martin, te olette varmaan kastunut. Poikani on mennyt yläkertaan vaatteita vaihtamaan. John on kosteampi kuin minulle on mieleen, mutta hän sanoo, ettei vähän mitään haittaa. Muutamia mrs Swancourtin palvelijattaria on täällä käynyt — juoksivat sateen suojaan ollessaan kävelyllä — ja minä vakuutan teille, etteivät heidän päähineensä olleet parhaassa kunnossa.»
»Kuinkas täällä voidaan? Me olemme olleet Castle Boterelissä, ja tässä Jumalan ilmassa on pää parkani joutunut aivan hunningolle; pihisee, pihisee, pihisee; kalaa siinä paistetaan aamusta iltaan», kuului samassa rämeä ääni ovelta.
»Jumal’antakoon; kuka se siellä?» kysyi mrs Smith ja näki kääntyessään William Wormin, joka yritti saada itseään näyttämään kohteliaalta ja ystävälliseltä levittämällä kasvoihinsa hymyä, joka ei tuntunut olevan missään yhteydessä hänen mielialansa kanssa. Hänen takanansa seisoi nainen, joka oli suunnilleen kaksi kertaa häntä kookkaampi, iso sateenvarjo pään yli kohotettuna. Hän oli mrs Worm, Williamin vaimo.
»Käykää sisään, William», kehoitti John Smith. »Ei täällä joka päivä sikaa tapeta. Samoin te, mrs Worm. Tervetuloa. Kirkkoherran luota lähdettyänne te ette ole useinkaan näkyvissä.»