»Niin, totta puhuen en liiku paljon ulkosalla, kun kirkossakäyminen
ei ole enää velvollisuutena, niinkuin oli pappilassa palvellessani.
Mutta poikani kelpaa nyt puomia hoitelemaan, ja niin minä sanoin, että
'Barbara, käydäänpä katsomassa John Smithiä’.»
»Ikävä kuulla, että teidän päänne on aina vain kehnossa kunnossa.»
»Niin, saatte uskoa, että tuo kalan paistaminen jatkuu yöt päivät. Ja tiedättekö, toisinaan ei siellä olekaan pelkkiä kaloja, vaan silava ja sipuli siellä kärisee. Minä kuulen sen pihinän ja porinan niin selvästi kuin ikänä, eikö totta, Barbara?»
Mrs Worm, joka oli koko tuon ajan askarrellut sateenvarjon sulkemishommissa, vakuutti väitteen todeksi, ja osoittautui nyt, huoneeseen astuttuaan, avarakasvoiseksi, hyvännäköiseksi naiseksi, jonka poskessa olevasta syylästä törrötti esiin vähäinen karvatukko.
»Olettekos koettanut mitään keinoa metelinne parantamiseksi?» tiedusteli Martin Cannister.
»Olenhan tuota, johan sitä on koetettu jos jotakin. Sallimus se on armelias mies, ja minä olen toivonut, että olisi jo tuon huomannut, kun olen niin monta vuotta pappilassakin elänyt, mutta eipäs vain ole siitä vapahtanut. Ohhoh, minä olen raihnainen mies-rähjä, kyllä on elämässä elämistä!»
»Totta, liiankin totta, William Worm. Niin on laita. Silmänsä siinä saa pitää auki eläessään, muuten on kaikki piankin pitkin ja poikki.»
»Riisukaa toki päällysvaatteenne, mrs Worm», kehoitti mrs Smith. »Me olemme aika mylläkässä, totta puhuen, sillä poikani on piskahtanut kotiin Intiasta päivää aikaisemmin kuin odotimme, ja sianpistäjä tulee tuossa paikassa paloittelemaan.»
Mrs Barbara Worm, joka ei tahtonut halpamaisesti käytellä hyväksensä mylläkässä olevia ihmisiä heitä vartioitsemalla, riisui päähineensä ja viittansa kiinnittäen samalla katseensa oven ulkopuolella kasvaviin kukkasiin.
»Siinäpä kauniita tiikerililjoja!» virkkoi mrs Worm.