Hänen vieressään seisoi Elfride. Elfriden kasvot olivat nyt naisellisemmat kuin silloin, kun Stephen oli häntä omaksensa nimittänyt, mutta yhtä kirkkaat ja terveet kuin ainakin. Hänen runsaat, kauniit hiussuortuvansa olivat nekin ennallaan; kampaustapa vain oli hieman muuttunut.
Heidän otsansa olivat lähellä toisiansa, ja molemmat silmäilivät alas. Elfride piteli kelloansa, Knight toisella kädellä tulta toisen kiertyessä Elfriden vyötäisille. Osan kohtausta Stephen näki vaakasuorain ristikkorimain lomitse, jotka luurangon kylkiluiden tavoin leikkasivat heidän hahmojansa.
Knightin käsivarsi kiersi vieläkin kauemmaksi Elfriden vyötäisille.
»Puoli yhdeksän», sanoi Elfride hiljaisin äänin, jossa soi omituinen musiikki. Sen aiheuttajana oli nähtävästi iloinen tietoisuus siitä, että hän todellakin oli rakkauden esineenä.
Liekki pieneni ja sammui, ja kaikki peittyi pimeyteen, verrattomasti tiheämpään kuin ennen valon syttymistä. Stephen kääntyi pois, mieleltään masentuneena ja sairaana sydänjuuriaan saakka. Kääntyessään hän näki kesämajan takana toisella puolella epämääräisen hahmon. Hänen silmänsä tottuivat pimeään. Oliko tuo ihminen, vaiko taaja katajapensas?
Rakastavaiset nousivat, riensivät pois ja jatkoivat matkaansa kotiin päin. Epäselvä hahmo oli lähtenyt liikkeelle ja kulki nyt Smithin ohi. Henkilö oli niin tarkoin viittaan kääriytynyt, ettei hänestä erottanut mitään muuta kuin ääriviivat. Hahmo liukui ohi äänettömästi.
Stephen astui esiin, koska pelkäsi jonkin onnettomuuden uhkaavan toisia. »Kuka olette?» kysyi hän.
»Älä siitä huoli, kuka olen», kuului heikko kuiskaus viitan laskoksista. »Se, mikä minä olen, tulee hänenkin olla! Minä taisin tuntea liiankin hyvin — ah, kuinka hyvin! — nuorukaisen, jonka sijan te ryöstitte niinkuin tuo tuolla nyt ryöstää teidän sijanne. Tahdotteko sallia hänen murtaa sydämenne ja saattaa teidät ennenaikaiseen hautaan niinkuin sen, joka oli ennen teitä?»
»Te olette mrs Jethway, luulen ma. Mitä täällä teette? Ja miksi puhutte niin hurjasti?»
»Siksi, että sydämeni on lohduton, ja kukaan ei siitä välitä. Käyköön samoin hänen, joka on onnettomuuden minulle tuonut!»