»Se on jo tehty. Minä näin kimpun kirjeitä lähtevän matkaan, kun oli kulunut tunti kuolemasta. Olipa niissä kirjeissä ihmeen leveät mustat reunat — ainakin puolen tuuman levyiset.»
»Se on liikaa», huomautti Martin. »Eihän kukaan ihminen voi niin armottomasti surra, että puolen tuuman leveydeltä mustaa. Minä olen varma siitä, että ihmisten mielissä on hyvin kapea musta reunus, jos on mitään.»
»Häneltä jäi kaksi pientä tyttöä, eikö totta?» kysyi Stephen.
»Sievät tyttöset — jäivät nyt äidittömiksi.»
»Tapasivat tulla Swancourtin pappilaan leikkimään miss Elfriden kanssa, kun minä vielä siellä olin», kertoi William Worm. »Niin, niinpä tekivät!» Jälkimmäisen lauseen William liitti lausumaansa saadakseen siihen tarpeellista alakuloista sävyä, jota se sinänsä ei mitenkään voinut sisältää. »Niin», jatkoi Worm, »ylös he juoksentelivat ja alas; kaikkialla kirmailivat. Kovin ne pitivät Elfridestä. Niinpä niin!»
»Sanotaanpa, että pitivät hänestä enemmän kuin omasta äidistänsä», lisäsi eräs työmies.
»No, nähkääs, se on aivan luonnollista. Lady Luxellian oli heistä loitolla — oli sellainen unelias, etteivät lapset voineet hänestä pitää sillä iloisella tavalla, joka lapselle kuuluu. Vielä viime talvena minä näin miss Elfriden juttelevan ladyn ja lasten kanssa, ja miss Elfride pyyhki lasten nenät ylen huolellisesti — lady se ei ollenkaan havainnut sitä tarpeelliseksi, ja mikäs luonnollisempaa kuin että lapset kiintyvät ihmisiin, jotka ovat heidän parhaita ystäviänsä.»
»Olipa miten tahansa, se nainen on nyt ollut ja mennyt, ja meidän täytyy valmistaa hänelle sija», sanoi John. »No, pojat, juokaa oluenne, ja korjataan tämä nurkka, jotta pääsemme huomenna kohta päivän valjettua siirtämään seinää.»
Stephen kysyi, missä lady Luxellian tulisi lepäämään.
»Tässä», vastasi hänen isänsä. »Me siirrämme tämän seinän tuonnemmaksi ja rakennamme komeron, ja onhan meillä siinä ihan riittävästi tekemistä ennen hautajaisia. Kun lordin äiti kuoli, niin hän sanoi: 'Kuulehan, John, täytyy ryhtyä laajennustöihin, ennenkuin ketään muuta voidaan tänne enää haudata’. Mutta eipä hän arvannut, että se kävisi niin pian välttämättömäksi. Taitaa olla parasta siirtää ensin lordi George, vai mitä arvelet, Simeon?»