»Ah, sinä et tiedä!»
He olivat seisoneet pihamaalla, ja nyt näkyi Knight astelemassa pitkin mutkaista polkua. Elfride kohtasi hänet paljoa keveämmin mielin; asiat olivat nyt suoremmat. Hänen häilyväisyydestänsä johtuva vastuu tuntui osalta siirtyneen hänen isänsä kannettavaksi. Mutta olihan vielä vaikeuksiakin.
»Kunpa hän olisi tietänyt, kuinka pitkälle olen mennyt Stephenin kanssa, ja siitä huolimatta sanonut, mitä sanoi, niin olisin paljoa onnellisempi!» Tuo oli hänen vallitsevana ajatuksenansa.
Iltapäivällä rakastavaiset lähtivät yhdessä ratsastamaan tunniksi tai pariksi. Vaikka he eivät halunneetkaan joutua nähtäviin, he kuitenkin havaitsivat välttämättömäksi kulkea ohi Itä-Endelstowin kirkon, johon lady Luxellian oli edellisenä päivänä haudattu ilman suuria saattojoukkoja.
Holvin portaat, kuten sanottu, olivat rakennuksen ulkopuolella, kirkonseinämällä. Satulassa ollen Knight ja Elfride voivat nähdä kirkkomaata ympäröivien pensaiden yli.
»Kas, holvi näyttää olevan yhä avoinna», sanoi Knight.
»Niin, se on avoinna», vastasi Elfride.
»Kuka on tuo mies siinä lähellä? Arvatenkin muurari?».
»Niin on.»
»Lieneekö hän John Smith, Stephenin isä?»