Se seikka, ettei Knight kyennyt huomaamaan Elfriden pahoinvoinnin syytä, osoitti, ettei hän ollenkaan aavistanut asiassa piilevän jotakin salattua, ja samalla se, mistään oivalluksen tylsyydestä johtumatta, ilmaisi, kuinka kykenemätön Knight itse oli mihinkään vilppiin. Elfride, joka tuon selvästi tajusi, syytti itseänsä sitäkin tuimemmin ja jumaloi Knightiä sitä enemmän heidän luonnonlaatujensa eroavaisuuden vuoksi. Äskeinen Stephenin näkeminen ja hänen äänensä sointu, joka hetkisen oli helähdytellyt vanhan kiintymyksen kieliä, ei sekään kyennyt estämään ihailua nyt, kun hän oli jälleen poissa näkyvistä.
Elfride oli vastannut Knightin kysymykseen nopeasti ja kääntynyt sitten käsittelemään muita asioita. Kun he olivat ehtineet kotiin, Elfride pysytteli näkymättömissä aina päivällisaikaan asti. Päivällisen jälkeen he olivat seurusteluhuoneessa viettämässä hämärähetkeä. Knight lähti ulos kuistikolle. Elfride seurasi häntä varsin päättävästi, hyveikkään päätöksen yllyttämänä.
»Minun tekee mieleni sanoa teille jotakin, mr Knight», lausui hän tyynen päättävästi.
»Mistä on kysymys?» vastasi hänen rakastajansa hilpeästi. »Onnesta, toivon ma. Älkää salliko minkään asian saattaa itseänne niin alakuloiseksi kuin olette näyttänyt tänään olevan.»
»Minä en voi teille asiaa ilmaista, ellen kerro sitä kokonaisuudessaan», sanoi hän. »Ja sen teenkin huomenna. Sain tänään sitä koskevan muistutuksen. Se on jotakin, mitä olen tehnyt ja mitä minun luullakseni ei olisi pitänyt tehdä.»
Tunnustaa täytyy, että tuo oli sangen lievä tapa viitata kiihkeään intohimoon ja pakenemiseen, joka, olipa se sinänsä miten vähäpätöinen seikka tahansa, pelkän sattuman nojalta oli välttynyt muodostumasta häpeänhälinää aiheuttavaksi asiaksi.
Knight arveli kysymyksessä olevan jonkin mitättömyyden ja virkkoi leppoisasti:
»Minä siis en saa kuulla tuota kaameata tunnustusta nyt?»
»Ette, ette nyt. Minä en tarkoittanut tänä iltana», vastasi Elfride, ääni hieman epävarmempana. »Se ei ole niin helppo asia kuin te ajattelette — se tuottaa minulle melkoista huolta.» Peläten oman vakavuutensa vaikutusta hän lisäsi sitten väkinäisesti: »Vaikka te kukaties pidätte sitä sittenkin helppona.»
»Mutta ettehän ole sanonut, milloin sen ilmoitatte?»