Tuollaiset huomautukset eivät suinkaan voineet kuulostaa epämieluisilta Stephenin korviin. Se ajatus, että pääsisi Lontoon suosituimpien arkkitehtien joukkoon kuuluvan henkilön liikekumppaniksi, oli varsin ilahduttava, miten kestämättömältä se hänestä toisaalta tuntuikin. Hän oivalsi, että mr Hewbyn ajatuksia lukuunottamatta mr Swancourt epäilemättä luotti häneen melkoisesti, kun muodosti itselleen tuollaisen käsityksen perusteiden nojalla, jotka oikeastaan eivät ollenkaan perusteiksi kelvanneet. Sitäpaitsi hänen kasvonsa hänen puhuessaan ilmaisivat sellaista alakuloisuutta, jotta mainitunlaisen onnellisen tapahtuman etäisyys olisi tuskin riittänyt aiheuttamaan.
Elfrideä tuo hänen ilmeensä hämmästytti, ja mr Swancourtkin havaitsi sen.
»Eipä siitä nyt välitetä», virkkoi hän hilpeästi. »Teidän pitää tulla jälleen omasta aloitteestanne, ei virkatoimien vuoksi. Tulkaa vierailemaan luokseni, esimerkiksi loma-aikananne — onhan kaikilla kaupunkilaisilla loma-aikansa niinkuin koulupojilla. Milloin te saatte lomanne?»
»Luultavasti elokuussa.»
»Hyvä; tulkaa elokuussa, silloin teidän ei ole tarvis rientää pois. Minä olen iloinen, kun saan soveliaan puhetoverin tänne syrjäiseen ultima Thuleen. Muuten, ohimennen sanoen, ettehän toki tänään lähde?»
»En; tänään minun ei tarvitse lähteä», vastasi Stephen epäröiden.
»Minun on oltava välttämättä perillä vasta maanantai-aamuna.»
»Hyvä, niinpä minun sopii esittää ehdotukseni. Tässä on lordi Luxellianin kirjoittama kirje. Luulenpa jo teille maininneeni, että hän on näiden alueiden omistaja?»
»Minä — tunnen hänet.»
»Hän on nykyään Lontoossa. Näyttää siltä, että hän on lähtenyt sinne päiväksi tai pariksi asioita järjestelemään ja on ottanut lady Luxellianin mukaansa. Hän pyytää kirjeessään minua lähtemään kartanoon ja etsimään hänen yksityisten paperiensa joukosta erästä asiakirjaa, jonka hän on unohtanut ottaa mukaansa.»
»Mitä hän on lähettänyt kirjeen mukana?» tiedusteli Elfride.