Knight tirkisti rakoon, josta Elfride oli vetänyt kätensä, ja näki, mitä hän oli nähnyt. Sitten hän heti otti taskustaan kynäveitsen ja raapi sen avulla korvarenkaan esiin.
»Ei kai se sinun ole?» kysyi hän.
»On, on kyllä», vastasi Elfride rauhallisesti.
»Sepä ylen merkillistä, että sen tällä tavalla löydämme!» Sitten Knight muisti enemmän asiaankuuluvia seikkoja: »Mitä, onko se se, josta olet minulle maininnut?»
»On.»
Elfriden onneton, suudelmien aikana lausuttu huomautus johtui hänen mieleensä. Hän yritti olla mitään sanomatta, mutta puhui kumminkin edelleen asiasta, pikemmin saadakseen vakuuden siitä, että lausuman näennäinen sisältö ei pitänyt paikkaansa, kuin päästäkseen saamaan selkoa menneistä asioista.
»Olitko tosiaankin jo kihloissa sen rakastajan kanssa?» kysyi häh silmäillen jälleen suoraan merelle.
»Olin — vaikka en oikein. Olin kyllä.»
»Elfride — sinä olit kihloissa aikoen mennä naimisiin!» lausui hän hiljaa.
»Sitä olisi luullakseni pitänyt nimittää salaiseksi kihlaukseksi. Mutta miksi näytät niin pettyneeltä; ethän ole minulle vihainen?»