Tunnustusta tehdessään hän ei voinut olla punastumatta, vaikka kovin koetti.
»Kertomusta varten, tarkoitatte?» virkkoi Stephen. Mr Swancourt hieman kuunteli ja tavoitti sanan silloin tällöin.
»Niin; sen nimi on Kellyonin linnan hovi, romaani viidenneltätoista vuosisadalta. Sellainen kirjallisuus ei tosin enää ole muodissa, mutta minä pidän siitä.»
»Romaani kukkarossa! Jos maantierosvo teidät ryöstäisi, niin hän joutuisi siihen hänkin.»
»Niin, sillä tavalla minä käsikirjoitustani säilyttelen. Varsinaisena syynä on se, että minä enimmäkseen kirjoittelen sen katkelmia ratsastaessani ja mukavuuden vuoksi pistän ne kukkarooni.»
»Mitä aiotte tehdä romaanillanne, kun saatte sen valmiiksi?» kysyi
Stephen.
»En tiedä», vastasi hän kääntyen katselemaan näköalaa.
He saapuivat Endelstowin kartanon piiriin. Ajettuaan vanhan, tummanruskeasta kivestä rakennetun, korkeaharteisella Tudor-tyylisellä kaarella varustetun portin sisäpuolelle he havaitsivat olevansa avaralla pihamaalla, jota kolmelta puolelta ympäröivät rakennuksen julkisivut. Kartanon pääosat polveutuivat Henrik VIII:n ajoilta, mutta tällä kiehtovalla ja suojatulla paikalla oli sijainnut rakennus jo paljoa aikaisemmin. Edvard II oli antanut »jalosukuiselle Hugo Luxellenille» luvan varustaa mansum infra manerium suum, mutta vaikka vallituksen ja vallihaudan häipynyt ääriviiva olikin vielä paikoitellen näkyvissä ei alkuperäisestä rakennuksesta ollut jäljellä minkäänlaista merkkiä.
Ikkunat olivat kaikilla sivuilla leveät ja monijakoiset; räystäsviivaa mursivat samanmalliset kattoikkunat. Kattoikkunoiden yläpuolella ja samoin päädyissä oli omituisia, nousevaan, makaavaan tai astuvaan hahmoon muovattuja koristekuvioita. Korkeat savupiiput kohosivat ilmoille, mutta niitäkin ylemmäksi nousivat muutamat rakennuksen takana kasvavat poppelit ja sykomorit, joiden leppoisasti tuutivat latvat näkyivät katonharjan yli. Pihan nurkissa oli monikulmaiset ulokkeet, joiden pinnan täyttivät pilarit ja ikkunat, ja talon pääsisäänkäytävän yläpuolella näkyi kauas ulkoneva komero, jota kiersivät haaveelliset koruvyöhytten sarjat.
Mr Swancourt sai omistajan poissaollessa liikkua vapaasti talossa, kuten hän itse oli huomauttanut. Kun hän oli asiansa maininnut, heitä kaikkia kehoitettiin astumaan kirjastohuoneeseen, jonne heidät jätettiin omiin hoiviinsa. Mr Swancourt syventyi kohta tutkimaan papereita, jotka oli ottanut kirjoittajan mainitsemasta kirjoituspöydänlaatikosta. Stephenillä ja Elfridellä ei ollut muuta neuvoa kuin kuljeskella kunnes tehtävä oli suoritettu.