Elfride lähti taulukokoelmaa katselemaan, ja Stephen seurasi häntä ilmeisesti muissa mietteissä. Kokoelmasuoja oli vanha synkkä huone, jonka sisustus oli suunnilleen vuosisataa nuorempi kuin kartanon seinät. Renessanssipilarit kannattivat karniisia, josta lähti ulkonemaan aikakauden muodin mukaan kömpelösti koristeltu kattolaudoitus. Huoneen perällä olevien ikkunoiden yläosissa olivat säilyneet vanhat goottilaiset ruudut; muualla oli niiden sijaan tullut uudenaikaisempi lasi.
Stephen seisoi huoneen toisessa päässä silmäillen Elfrideä, joka seisoi huoneen keskivaiheilla ja alkoi tuntea mielensä hieman masentuvan niiden manallemenneiden Luxellianien seurassa, joiden kalmankarvaiset kasvojenpiirteet olivat kankaaseen kiinnittäneet Holbein, Kneller ja Lely ja jotka näyttivät katselevan häntä tutkivasti ja moittivastikin. Hiljaisuuden, joka heidät melkein lumosi, keskeytti äkkiä huoneen toisessa päässä avautuva ovi.
Sieltä syöksähti esiin kaksi pientä tyttöä kevyissä, mutta lämpimissä pukimissa. Heidän silmänsä säteilivät, hiukset huiskivat ja punaisilla huulilla väikehti häiriytymätön hilpeys.
»Ah, miss Swancourt, rakas Elfie, me kuulimme teidän tulleen. Jäättekö tänne? Tehän olette meidän pikku äiti, eikö totta — meidän iso äitimme on lähtenyt Lontooseen», sanoi toinen tulijoista.
»Saanko suudella?» tiedusteli toinen, näöltänsä suuressa määrin sisartansa muistuttava, mutta kooltansa pienempi.
Heidän punaiset poskensa ja keltaiset hiuksensa painuivat pian Elfriden hameen laskoksiin; hän kumartui ja syleili hellästi heitä molempia.
»Omituista», sanoi Elfride hymyillen ja Stephenin puoleen kääntyen. »He ovat saaneet päähänsä nimittää minua 'pikku äidiksensä’, koska heistä kovin pidän ja koska minulla hiljattain oli ylläni puku, joka hieman muistutti lady Luxellianin pukua.»
Nuo nuoret olennot olivat nimeltänsä Mary ja Kate, lordi ja lady Luxellianin ainoat lapset, jotka vanhempien tilapäisesti poissaollessa oli uskottu hoitajan ja kotiopettajan hoiviin. Lordi Luxellian oli sydämestään kiintynyt lapsiinsa, puolisoonsa sitävastoin vähemmän, koska viimeksimainittu oli alkanut osoittaa taipumusta välinpitämättömyyteen olemalla suomatta hänelle poikaa.
Kaikki lapset juoksivat vaistomaisesti Elfriden jäljessä, koska pitivät häntä pikemmin harvinaisen sievänä ja suurena oman heimonsa jäsenenä kuin täysikasvuisena henkilönä. Oli muuttunut vakaaksi säännöksi, että hän, milloin hän heitä kohtasikin — sisällä tai ulkona, arkisin tai sunnuntaisin — puristi heitä jokaista kasvojansa ja poveansa vasten neljännesminuutin ajan ja hyväili ja helli heitä siihen ylenpalttiseen tapaan, jota nuoret tytöt toisinaan noudattavat.
Pienokaisten pahaa-aavistava silmäys oveen, josta olivat tulleet, kohdisti huomion erääseen palvelijattareen, joka ilmaantui näkyviin samalta taholta ja lopetti jalosukuisten nuorten neitojen suloisen vapauden.