»Tietysti; minä autan mielelläni»
He laskivat kätensä ristiin muodostaen siten eräänlaisen kätkyen ja kantoivat sitten elotonta ruumista kulkien vieretysten polkua, jonka osoitti vieras, ilmeisesti hyvin tuntien nämä seudut.
»Minä olin istunut kirkossa suunnilleen tunnin ajan», virkkoi Knight, kun he olivat ehtineet pois kirkkomaalta.
»Sitten lähdin kaatuneen tornin sijalle ja löysin hänet. On kiusallista ajatella, että hukkasin tietämättäni niin paljon aikaa tuhoutuvan olennon läheisyydessä.»
»Torni kaatui hämärissä, eikö totta? Tasan kaksi tuntia sitten, luullakseni?»
»Niin. Hän on varmaankin ollut siellä yksinään. Missä tarkoituksessa hän lieneekään kirkkomaalle lähtenyt?»
»Sitä on vaikea tietää.» Vieras silmäili tutkivasti heidän kannettavanansa olevan liikkumattoman hahmon kasvoja. »Tahdotteko kääntää hänen päätänsä, niin että valo lankee hänen kasvoihinsa?»
He käänsivät kasvot kuutamoon, ja vieras silmäili lähempää vainajan kasvojenpiirteitä. »Minä tunnen hänet!» huudahti hän.
»Kuka hän on?»
»Mrs Jethway. Asumus, johon hänet viemme, on hänen omansa. Hän on leski; minä puhuttelin häntä vielä tänään iltapäivällä. Olin Castle Boterelin postitoimistossa; ja hän tuli sinne tuomaan kirjettä. Sielu parka! Pidetäänpä kiirettä.»