»Pidelkää ranteestani hieman kiinteämmin. Eikö se hauta, jonka kivelle hänet laskimme, ole hänen ainoan poikansa hauta?»
»On. Niin, nyt ymmärrän. Hän oli siellä haudalla käymässä. Poikansa kuoleman jälkeen hän on ollut yksinäinen, arka nainen — on alinomaa surrut poikaansa. Hän oli farmarin leski, varsin sivistynyt — luullakseni alkujaan kotiopettajatar.»
Knightin sydäntä liikutti myötätunto. Elfriden vaikutus häneen ja lesken onnettomaan poikaan tuntui jollakin omituisella tavalla punovan yhteen hänen ja tuon perheen kohtalot. Hän ei vastannut mitään, ja he riensivät eteenpäin.
»Alkaa tuntua käsivarsissa», virkkoi vieras keskeyttäen hiljaisuuden.
»Luulen kohdanneeni teidät ennen, vaikka en nyt muista missä.
Sallitteko kysyä, kuka olette?»
»Epäilemättä. Minä olen lordi Luxellian. Kuka te olette?»
»Minä olen vieraana Swancourtin kartanossa — mr Knight.»
»Minä olen kuullut teistä, mr Knight.»
»Samoin minä teistä, lordi Luxellian. Olen iloinen, kun saan tavata teidät.»
»Minä voin sanoa samaa. Olen usein nähnyt teidän nimenne painettuna.»
»Samoin minä teidän nimenne. Olemmeko perillä?»