»Aiotko kohdella minua rehellisesti», kysyi Knight yhä harmistuneempana, »vai etkö? Mitä olenkaan tehnyt, jotta kohtelet minua näin? Minä olen kuin lintu paulassa; kaikki tahdotaan minulta salata! Miksi niin, Elfride? Sitä minä sinulta kysyn.»
He olivat kiihdyksissään poikenneet polulta ja kulkivat nyt märässä ja hankalassa sängessä sitä huomaamatta ja siitä välittämättä.
»Mitä olenkaan tehnyt?» lausui Elfride tukehtuvin äänin.
»Mitä? Kuinka voit niin kysyä, kun varsin hyvin sen tiedät? Sinä tiedät, että minulta on tahallisesti salattu eräitä seikkoja, jotka olisivat saaneet minut käyttäytymään toisin, jos olisin ne tietänyt. Ja sinä kysyt, mitä?»
Elfride näytti masentuvan eikä virkkanut enää mitään.
»Minä en suinkaan usko pahansuopia kirjeitten kirjoittajia ja kuiskailijoita. Minä tiedän, että sydämessäni oli rakentumassa horjumaton luottamus sinuun. Minä katsoin silmiisi ja olin niissä näkevinäni totuutta ja puhtautta niin täydellistä kuin Luoja on konsanaan naiselle suonut. Täydellistä totuutta ei sovi odottaa, mutta tavallisen totuudellisuuden minä vaadin, tai sitten ei mitään. Sano siis: onko se asia, jota salaat, mitä tärkein, vai eikö?»
»En ollenkaan ymmärrä, mitä tarkoitat. Jos olen sinulta jotakin salannut, olen tehnyt sen siitä syystä, että sinua sydämestäni rakastan ja pelkäsin — pelkäsin — sinut menettäväni.»
»Koska et osoita minulle luottamusta, haluan esittää sinulle muutamia selviä kysymyksiä. Sallitko?»
»Tee se», virkkoi Elfride, ja hänen kasvoihinsa tuli väsyneen alistumisen ilme. »Sano karuimmat sanasi; minä kestän ne!»
»Ilmassa on sinua koskevaa häpeänhälinää, Elfride, ja minä en voi sitä edes vastustaa, kun en nimenomaisesti tiedä, mitä se on. Se ei kenties koske sinua yksin tai ei ollenkaan.» Knight laski leikkiä tunteensa katkeruudesta huolimatta. »Ranskan vallankumouksen aikana mestattiin erehdyksestä balettimestari Pariseau kuninkaan kaartin kapteenin Parisotin asemesta. Minä toivoisin, että lähistöllä olisi toinenkin ’E. Swancourt’. Katsohan tätä.»