»Majatalon emäntä! Sitä Smithin suvun kömpelyyttä! Olisihan sopinut sanoa Haukan hotellin rouva, koska kerran kohteliaisuutta harrastamme. Ihmiset ovat kyllä naurettavia, mutta anna heille, mitä heille kuuluu.»
On mahdollista, että mrs Smith oli tahtomattansakin leppymässä noiden St. Launcen väestön keskuudessa ilmenneiden ylen ystävällisten seikkojen vuoksi. Ja niiden kannalta katsoen oli varsin toivottavaakin, että niin kävi. Se harrastus, jota tuon kaupungin tottumattomat asukkaat osoittivat ylen omituisella tavallansa, oli aito mielenkiintoa ja sinänsä yhtä arvokas kuin laajempien yhteisöjen hiotummat hymyilyt.
Mr ja mrs Trewen palasivat nyt puutarhasta.
»Minä kysyn heiltä, paukautan», kuiskasi John eukollensa. »Minä sanon:
’Me vaellamme pimeydessä — sallinette minun kysyä jotakin, mr ja mrs
Trewen. Mistä johtuukaan, että olette kaikki tänään niin ystävällisiä?’
Mitä arvelet? Tuo kuulostaisi oikealta ja oivallettavalta, eikö totta?»
»Ei sanaakaan! Hyvä isä, oppiiko tuo mies milloinkaan oikein käyttäytymään!»
»Täytyy varmaan olla ylpeä hetki teille, mr ja mrs Smith, kun poikanne on tullut niin kuuluisaksi», virkkoi pankinjohtaja lähestyessään.
»Ahaa, Stephenistä on kysymys — sen arvasin!» sanoi mrs Smith riemuiten itsekseen.
»Me emme tunne asian yksityiskohtia», sanoi John.
»Ette tunne!»
»Emme.»