Stephen olisi tuskin mielellään kertonut Knightille, että oli vastikään lukenut muutamia Elfriden vanhoja kirjeitä. Niitä ei ollut paljon, ja ne olivat aina tähän iltaan saakka olleet sinetöityinä hänen nahkaisen matkalaukkunsa pohjalla eräiden toisten muistojen keralla, jotka olivat häntä seuranneet hänen retkillänsä. Lontoon tutut näyt ja äänet ja ystävän kohtaaminen olivat herättäneet hänessä eloon sen säilyvän jatkuvaisuuden tunnon Elfrideen ja rakkauteen nähden, jonka hänen oleskelunsa maapallon toisella puolella oli jossakin määrin heikontanut, mutta ei suinkaan täysin hävittänyt. Aluksi hän aikoi vain silmäillä kirjeiden ulkopuolta; sitten hän luki erään niistä, sitten toisen, kunnes ne kaikki olivat tulleet käytetyiksi alakuloisten muistelojen virikkeinä. Hän taittoi ne jälleen kokoon, pisti ne taskuunsa, unohti ryhtyä tarkastelemaan taiteellisen maailman nykyistä tilaa ja jäi miettimään sitä merkillistä seikkaa, ettei Knight hänen palatessaan ollutkaan Elfriden aviomies.

Jonkin tyydytyksen mahdollisuus saa sen tuntumaan vähitellen yhä välttämättömämmältä. Stephen antoi kuvittelullensa täyden vallan ja tunsi voimallisemmin kuin oli tuntenut moneen kuukauteen, ettei hänen elämänsä ilman Elfrideä voisi milloinkaan muodostua suureksi iloksi hänelle itselleen eikä kunniaksi hänen Luojallensa.

He istuivat lieden ääressä jutellen ulkokohtaisista ja satunnaisista seikoista. Kumpikaan ei huolinut ensimmäisenä kosketella asiaa, josta molemmat kovin mielellään halusivat keskustella. Pöydällä, aikakauskirjojen vieressä, oli pari muistiinpanokirjaa, joista toinen oli avoin. Knight, joka huomasi niiden sisältönä olevan pelkkiä luonnoksia, alkoi huolettomasti käännellä lehtiä. Kun Stephen myöhemmin oli poissa huoneesta, Knight ryhtyi silmäilemään luonnoksia tarkemmin.

Erinäisille sivuille oli karkein piirtein kuvattu kaikenlaisten rakennusten perusviivoja. Muistiinpanoja oli jäljennetty: intialaisten pylväiden ja jättiläiskuvapatsaiden osia, Elephantan ja Kennerin temppelien omituisia ornamentteja ahdistelivat samoille lehdille kuvatut uudenaikaiset ovet, ikkunat, katot, keittoliedet ja talouskalustot, sanalla sanoen kaikenlaiset esineet, joita joutuu näkemään avoimin silmin liikkuva käytännöllinen arkkitehti. Niiden ohella näkyi siellä täällä karkein ääriviivoin kuvattuja keskiaikaisen puunleikkaus- tai kuvakoristetaiteen tuotteita — pyhien neitsyiden, pyhimysten ja profeettojen päitä.

Stephen ei ollut mikään nimenomainen vapaallakädelläpiirtäjä, mutta hän osasi piirtää ihmishahmon moitteettomasti ja taidokkaasti. Lehtien reunoissa ja sivuilla esiintyvissä henkilökuvissa Knight piankin havaitsi erään omituisuuden. Kaikki naispuoliset pyhät henkilöt muistuttivat toisiansa. Heidän kumartuneiden päittensä yläpuolella oli suurempia ja pienempiä sädekehiä, mutta kasvot olivat aina samat. Kuinka hyvin Knight tunsikaan tuon profiilin!

Jos tuo tuttu sivukuva olisi esiintynyt yhden ainoan kerran, niin hän olisi voinut jättää sen satunnaisena huomiotta; mutta sen alinomainen toistuminen merkitsi jotakin enempää. Knight ajatteli jälleen Smithin edellisenä päivänä lausumia kiireisiä sanoja ja silmäili luonnoksia yhä uudelleen.

Nuoren miehen astuessa huoneeseen Knight kysyi ilmeisesti levottomana:

»Kuulehan, Stephen, ketä nuo kuvat tarkoittavat?»

Stephen katsahti vihkoihin ylen huolettomasti: »Pyhimyksiä ja enkeleitä; olen niitä joutohetkinäni piirrellyt. Ne olivat tarkoitetut erään englantilaisen kirkon lasimaalausten malliksi.»

»Mutta ketä ihannoi tuo naistyyppi, jota olet aina käyttänyt Neitsyttä kuvatessasi?»