»Ei ketään.»
Samassa syöksähti Knightin mieleen ajatus, ja hän katsahti ystäväänsä.
Stephen oli kuvannut Elfriden kasvojenpiirteitä siinä määrin itsetiedottomasti, ettei hän aluksi ollenkaan käsittänyt, mitä hänen ystävänsä tarkoitti. Kynä samoinkuin kielikin oppii varsin helposti toistelemaan ulkomuistista, kutsumatta ensinkään ajatusta avuksensa, ja niin oli ollut tässä laita. Nuoret miehet, jotka eivät osaa kirjoittaa säkeitä Rakkaimmastansa, tavallisesti ryhtyvät häntä kuvaamaan, ja Smith oli kiintymyksensä alkuaikoina väsymättä jäljentänyt Elfriden piirteitä. Stephenin luonnosten jäsennukke teki nyt mahdolliseksi asettaa paljonkin asioita paikoillensa. Knight oli hänet tuntenut. Tilaisuus muistiinpanojen vertailemiseen oli tullut etsimättä.
»Elfride Swancourtia, jonka kanssa minä olin kihloissa», virkkoi hän rauhallisesti.
»Stephen!»
»Minä ymmärrän, mitä tarkoitat noin puhuessasi.»
»Oliko hän Elfride? Ja sinäkö olit se mies, Stephen?»
»Niin; ja sinä ajattelet, miksi minä salasin sinulta tuon asian silloin
Endelstowissa, eikö totta?»
»Niin — ja paljon muuta.»
»Minä tein sen kaikkein parhaassa tarkoituksessa; moiti minua, miten hyväksi näet. Sanohan nyt itse, kuinka olisin voinut suhtautua sinuun jälkeenpäin niinkuin olin suhtautunut aikaisemmin?»