»Käyttäytymistäsi kohdatessamme toisemme hautaholvissa, kun ilmoitin sinulle, että aioimme mennä naimisiin. Petosta ja epärehellisyyttä kaikkialla; koko maailma on samaa lajia!»
Stepheniä ei miellyttänyt tämä hänen vaikuttimiensa väärä tulkitseminen, vaikka se olikin vain kiihkeän tunneliikunnon hämmentämän ystävän hätäinen päätelmä.
»Minä en voinut menetellä toisin kuin menettelin, kun pidin silmällä häntä», virkkoi hän jyrkästi.
»Niin tosiaankin!» sanoi Knight, äänessä mitä katkerimman moitteen sävy. »Häntä silmällä pitäen sinä nähtävästi et myöskään voinut mennä naimisiin hänen kanssaan! Minä olen toivonut — hartaasti toivonut — että hän, joka nyttemmin on osoittautunut sinuksi, olisi sen vihdoinkin tehnyt.»
»Minä kiitän sinua parhaimmin tuosta toivosta. Mutta sinä puhut kovin salaperäisesti. Luulenpa, että minulla oli kaikkein parhain syy maailmassa olla se tekemättä.»
»Mikä syy se oli?»
»Etten voinut sitä tehdä.»
»Sinun olisi pitänyt ottaa tilaisuudesta vaarin; sinun pitäisi tehdä se nyt, yksin siitä syystä, että siten menettelet oikeamielisesti häntä kohtaan, Stephen!» huudahti Knight voimatta itseänsä enää hillitä. »Sinä tiedät sen varsin hyvin, ja minua loukkaa ja haavoittaa enemmän kuin voit aavistaakaan, ettet nähtävästi ole milloinkaan yrittänytkään hyvittää sellaista naista — niin luottavaista, niin taipuisaa tottelemaan omia tunteitansa — pientä houkkiota; sitä pahempi hänelle!»
»Sinähän puhut kuin mieletön! Sinähän riistit hänet minulta, eikö totta?»
»Sen poimaisemista, minkä toinen on viskannut pois, voidaan tuskin nimittää 'riistämiseksi’. Mutta koska nähtävästi emme voi päästä yksimielisyyteen tässä asiassa, lienee parasta, kun eroamme.»