Knight siunasi Elfriden sävyisyyttä ja unohti hänen vikansa. Hän kuvaili eloisasti mieleensä kauniit kesäiset kohtaukset. Hän näki hänet jälleen sellaisena kuin ensi kerran kohdattaessa: arastelevana, mutta vasten tahtoansakin ajatuksiansa ilmaisevana, koska tahtoi innokkaasti asioita selittää. Kuinka hän olikaan ulkosalla odottanut toista tulevaksi osoittamatta naisen tavanomaista teeskentelyä tai välinpitämättömyyttä! Kuinka ylpeä hän olikaan ollut, kun heidät oli nähty yhdessä kävelemässä, ja kuinka ilmeisenä olikaan hänen silmissänsä ollut luettavana se ajatus, että hän, Knight, oli maailman suurin nero!

Hän teki päätöksensä, ja senjälkeen ei nukkumisesta voinut olla puhettakaan. Hän nousi ja pukeutui ja istuutui odottelemaan päivänkoittoa.

Stephenkin oli sinä yönä levoton. Ei senvuoksi, että hänen oli jälleen sopeuduttava englantilaiseen ympäristöönsä, ei myöskään siitä syystä, että hän tulisi pian kohtaamaan vanhempansa ja asettumaan vähäksi aikaa maaseudun elämään. Hän eli haaveissa, joiden rinnalla Bombayn tavaratalot ja Punahin tasangot ja linnoitukset olivat pelkkää varjon varjoa. Hänen haavelmansa perustui tähän ainoaan tosiasiahituseen: Elfride ja Knight olivat eronneet, ja heidän kihlauksensa oli rauennut olemattomiin. Rikkoutumisen oli täytynyt tapahtua pian senjälkeen, kun Stephen oli havainnut heidän liittonsa, ja Stephen ajatteli, että syynä voi hyvinkin olla Elfriden harhailevan kiintymyksen kohdistuminen jälleen häneen.

Stephenin ajatukset olivat tässä kohden rakastajan eivätkä tyynesti arvioivan, puolueettoman tarkastelijan. Hänen luontainen herkkämielisyytensä rakensi toivon toisensa varaan, kunnes hän oli melkein varma siitä, että Knight oli jotenkin huomannut Elfriden mielessä hänelle, Stephenille, kytevän hellyyden ja että tuo seikka oli aiheuttanut välienrikkoutumisen.

Vastustamattomat virikkeet yllyttivät lähtemään Elfriden luo. Joka tapauksessa hän päätti kiiruhtaa St. Launcesta Castle Botereliin ja haamun lailla liikkua heidän entisissä olopaikoissansa salaa hänestä tiedustellen. Siten hän ajatteli voivansa viehättävällä tavalla viettää ne muutamat tunnit, jotka hänellä olisi käytettävinään ylihuomenna, kotiin saavuttuansa.

Hän oli nyt rikkaampi mies kuin ennen ja riippumaton, ja hänen saavuttamansa määrätty asema teki tyhjiksi vanhat paikalliset luokittelut. Hänestä oli tullut kuuluisa, jopa sanguine clarus, mikäli sai luottaa St. Launceen hyvinarvoisan pormestarin käyttelemiin lauseparsiin.

XXXIX

Ystävät-kilpakosijat olivat yhdessä aamiaisella seuraavana päivänä. Siitä asiasta, jota edellisenä iltana oli ylen liukkaasti ja vilpillisesti käsitelty, ei kumpikaan virkkanut nyt sanaakaan. Stephenia askarrutti suurimman osan aikaa se toivomus, ettei hänen tarvitsisi jäädä kaupunkiin kokonaiseksi päiväksi.

»Minä aion lähteä St. Launceen vasta huomenna, kuten tiedät», sanoi hän
Knightille aterian päätyttyä. »Mitä sinä aiot tänään toimittaa?»

»Minulla on sopimus eräästä kohtaamisesta vähän ennen kymmentä», virkkoi Knight harkiten, »ja sitten minun täytyy käydä tapaamassa muutamia henkilöitä.»