»Rakastiko hän häntä sydämestänsä?»
»Aivan rajattomasti. Ei heti aluksi, vaan vähitellen. Ladymme oli sitä lajia, että ihmiset kiintyivät häneen sitä enemmän, mitä paremmin oppivat hänet tuntemaan. Lordi olisi mennyt kuolemaan hänen edestänsä, sen uskon. Lordi raukka, nyt hänen sydämensä on murtunut!»
»Ovatko hautajaiset huomenna?»
»Ovat. Mieheni on nyt muurarien kanssa hautaholvissa he avaavat portaat ja valkaisevat seinät.»
<tb>
Seuraavana päivänä kaksi miestä asteli pitkin tuttua laaksoa Castle Boterelista itäisen Endelstowin kirkolle päin. Kun hautajaiset olivat päättyneet ja kaikki olivat poistuneet nurmikkomaiselta hautausmaalta, he astelivat hiljaa Luxellianien hautakammioon, niiden matalain holvikaarten alle, jotka he olivat nähneet jo kerran ennen, valaistuina samoinkuin nyt. Hautakammion uudessa komerossa lepäsi verrattain uusi kirstu, joka oli ehtinyt hieman menettää loistoansa, ja sitäkin uudempi arkku, jonka pinnan kirkkautta ei häirinnyt vähäisinkään himmentymisen häivä.
Viimeksimainitun vieressä näkyi tummana hahmona mies, joka oli polvillaan kostealla permannolla, kirstun yli heittäytyneenä, kädet ristissä ja koko olemus ilmeisesti äärimmäisen murheen valtaamana. Hän oli vielä nuori — kenties nuorempi kuin Knight — ja hänen ruumiinsa esiintyi siinäkin asennossa soreana ja sopusuhtaisena. Hän hymisi puoliääneen rukousta ollenkaan havaitsematta, että molemmat tulijat seisoivat vain muutaman askelen päässä.
Knight ja Stephen olivat edenneet siihen kohtaan, missä he olivat toisensa kohdanneet seisten Elfriden vieressä, ennenkuin hän oli lähtenyt esivanhempiensa hiljaiseen lepoon iäksi sulkien kirkkaat siniset silmänsä. Vasta siinä he näkivät polvistuvan hahmon kynttilöiden himmeässä valossa. Knight tunsi hänet heti lordi Luxellianiksi, Elfriden surevaksi puolisoksi.
He tunsivat olevansa tungettelijoita. Knight veti Stephenin takaisin, ja he poistuivat yhtä äänettömästi kuin olivat tulleet.
»Lähdetään», virkkoi hän murtunein äänin. »Meillä ei ole mitään oikeutta viipyä täällä. Eräs toinen on ennen meitä — lähempänä kuin me!»