»Sanokaa minulle», vaateli hän vavahtelevin huulin, »estääkö jokin Endelstowissa sattunut kohtaus teitä — tuntemasta mielenkiintoa minua kohtaan?»
Nuori mies hieman säpsähti. »Ei suinkaan», virkkoi hän sitten painokkaasti, samalla katsoen puhuttelijaansa suoraan silmiin niin vilpittömästi kuin ainoastaan rehellinen nuori mies voi katsoa.
Selitystä ei ollut tullut, mutta synkkä painostus oli väistynyt neidon mielestä. Hän ei voinut, olla tuota lausumaa uskomatta. Millainen arvoitus ikkunaverhon varjossa lieneekin piillyt, salaisen intohimon arvoitus se ei missään tapauksessa ollut.
Elfride kääntyi takaisin taloon kulkien kasvihuoneen läpi. Stephen kiersi ulko-ovelle. Mr Swancourt seisoi portailla aamukengissään. Worm parhaillaan kiinnitti jotakin valjaiden solkea ja mutisi jotakin pää-raukastansa, ja kaikki oli valmiina Stephenin lähtöä varten.
»Te sanoitte tulevanne jälleen elokuussa. Elokuussa teidän pitää tulla, jos välitätte tällaisen vanhan vanhoillisen seurasta», sanoi mr Swancourt.
Mr Smith vain epäröiden vastasi, että hän tulisi mielellään jälleen.
»Te sanoitte tahtovanne tulla, ja teidän pitää tulla», vakuutteli
Elfride, joka oli tullut ovelle ja puhui isänsä kainalosta.
Mikä lieneekin ollut se syy, jonka vuoksi nuori mies epäröi saapua taloon vierailemaan, missään tapauksessa se ei enää ollut etualalla. Hän lupasi, sanoi jäähyväiset ja nousi rattaisiin, jotka lähtivät kiipeämään rinnettä ja kuljettivat hänet heidän näkyvistänsä.
»Minua ei ole eläessäni miellyttänyt kukaan siinä määrin kuin tuo poika — ei milloinkaan! Kuinka lieneekään niin laita — en minä sitä ymmärrä», virkkoi mr Swancourt painokkaasti itsekseen ja lähti sitten sisään.