»Miksikä en?» virkkoi hän viattomasti.
»On olemassa eräs este, rakas Elfride.»
»Ei minun tietääkseni.»
»Otaksuhan, että minuun liittyy jotakin, mikä tekee sinulle melkeinpä mahdottomaksi suostua tulemaan vaimokseni tai isällesi sopeutua sellaiseen ajatukseen.»
»Mikään ei voi saada minua luopumaan rakkaudestani; sinun luonteessasi ei voi olla minkäänlaista virhettä. Minä tiedän, että se on puhdas ja jalo, ja kuinka voisinkaan niinmuodoin olla sinulle kylmäkiskoinen?»
»Eikö siis mikään muu ole meihin vaikuttava — eikö mikään minusta itsestäni riippumaton seikka määrää minuun kohdistuvia tunteitasi, Elfie?»
»Ei mikään», virkkoi hän helpotuksesta huoahtaen. »Siinäkö kaikki?
Ulkonaiset seikat? Mitäpä minä niistä?»
»Sinä voit tuskin asiaa arvostella, rakkaani, ennenkuin kuulet, mistä on kysymys. Jätetään asia, kunnes palaamme kotiin. Minä luotan sinuun, mutta en voi olla hilpeä.»
»Rakkaus on uusi ja tuore meille kuin kasteinen nurmi, ja me olemme yhdessä. Rakastavaisten maailmassa se merkitsee paljon. Stephen, minä luulen arvaavani välisemme eron — kenties miesten ja naisten välisen eron yleensäkin. Minä olen tyytyväinen voidessani rakentaa onneani jollekin sattumalta tarjoutuvalle läheiselle perustalle; sinä tahdot muovata koko maailman onnesi mukaiseksi.»
»Elfride, sinä lausut toisinaan sellaista, mikä saa sinut viisi vuotta vanhemmaksi itseäsi tai minuakin. Tuo huomautuksesi kuuluu siihen lajiin. Minä en voisi ajatella niin vanhasti, yritinpä miten tahansa… Ja eikö kukaan rakastaja ole sinua ennen suudellut?»