»Ei kukaan.»
»Minä tiesin sen; sinä olit niin tottumaton. Sinä ratsastat hyvin, mutta et osaa ollenkaan sievästi suudella, ja ystäväni Knight sanoi kerran, että se on naisessa erinomainen puutos.»
»Tulehan nyt; minun täytyy nousta jälleen satulaan, muuten emme ehdi kotiin päivällisajaksi.» He palasivat Pansyn luo. »Enpä usko painoani nuoren miehen epävakaisen kämmenen varaan», jatkoi hän hilpeästi, »vaan käytän mieluummin portinpieltä tukikohtana. Kas niin — nyt olen jälleen oma itseni.»
He lähtivät kotiinpäin samassa hitaassa tahdissa.
Elfriden hilpeys sai Stephenin luopumaan mietteliäisyydestänsä, ja molemmat unohtivat kaiken muun paitsi hetken tuntojansa.
»Minkätähden sinä aloit minua rakastaa?» kysyi Elfride kauan katseellansa seurailtuansa lentävää lintua.
»En tiedä», vastasi Stephen vitkaan.
»Varmasti tiedät», tutkaili Elfride.
»Kenties silmiesi vuoksi.»
»Mitäpä niistä? Älähän kiusaa minua huolettomalla vastauksella. Mitäpä silmistäni?»