»Oh, ei mitään mainitsemisen arvoista. Ne ovat vain hyvät, en osaa muuta sanoa.»
»Kuulehan, Stephen, minä en pidä sellaisesta. Minkätähden aloit minua rakastaa?»
»Kenties sinun suusi vuoksi?»
»Mitäpä minun suustani?»
»Minä ajattelin, että suu on kylläkin mukiinmenevä —»
»Se ei ole kovinkaan lohdullista.»
»Siinä sievä jurotus ja suloiset huulet; mutta oikeastaan ei sen enempää kuin kenellä muulla tahansa.»
»Älähän huoli keksiä kaikenlaista joutavaa, rakas Stephen. Sano kerrankin: minkä-tähden-aloit-minua-rakastaa?»
»Kenties niskasi ja hiustesi vuoksi, mutta en ole kumminkaan varma siitä. Tai kenties joutilaan veresi vuoksi, joka vain vaelteli pois poskistasi ja jälleen takaisin; mutta enhän ole varma. Tai kättesi ja käsivarsiesi vuoksi, koska ne saattoivat varjoon kaikki muut kädet ja käsivarret, tai jalkojesi vuoksi, jotka karkeloivat hameesi helman alla kuin pienet hiiret; tai kielesi vuoksi, joka soi niin herkän heleästi. Mutta enhän ole ollenkaan varma.»
»Kaikki tuo on helposti sanottu; mutta enpä välitä rakkaudestasi, jos se vain tuolla tavoin minua latteasti kuvailee eikä ole ollenkaan varma ja järkeilee jaarittelee. Mutta mitä tunsitkaan, Stephen» (samalla Elfride salaa nauraen loi häneen hilpeän katseen), »kun sanoit itseksesi 'Minä varmaankin alan rakastaa tuota naista’?»