»Ah, Stephen!» kuului Elfriden hämmästynyt kuiskaus.
»Hän pysyi toimessaan pitkät ajat sen jälkeen, kun oli mennyt naimisiin isäni kanssa», jatkoi Stephen enempää arkailematta. »Minä muistan varsin hyvin, kuinka pienenä pahaisena olin hänen mukanansa, kun hän maitoa kuori ja kirnusi, ja olin muka olevinani joksikin hyödyksi. Se oli kylläkin onnellinen aika!»
»Eipä suinkaan — onnellinen varmaankaan ei.»
»Olipa varmaan.»
»Minä en voi käsittää, kuinka saattaisi olla onnea siellä, missä on suoritettava rasittavaa ruumiillista työtä elääkseen - punaisin ja sierautunein käsin ja jaloissa puukengät… Stephen, minä myönnän, että tuntuu omituiselta ajatella, että olet nuoruudessasi ollut niin — niin hienostumaton ja suorittanut sellaisia palvelijain tehtäviä.» (Stephen vetäytyi tuuman tai pari loitommalle.) »Mutta minä rakastan sinua siitä huolimatta», jatkoi Elfride painautuen jälleen lähemmäksi hänen olkapäätänsä, »enkä välitä mitään menneisyydestä. Olethan sitäkin arvokkaampi, kun olet raivannut kaikesta huolimatta itsellesi tien maailmassa.»
»Se ei ole omaa ansiotani; Knight se minua ajoi eteenpäin.»
»Oh, aina sama juttu — aina hän ja vain hän!»
»Niin, ja syystäkin. Nyt ymmärrät, Elfride, miksi olen nauttinut kirjeellistä opetusta. Minä tunsin hänet jo aikoja ennen kuin hän lähti Oxfordiin, mutta en ollut ehtinyt niin pitkälle, että hän olisi uskonut minun ehtineen riittävän pitkälle klassillisten kielten opinnoissa. Sitten minut lähetettiin pois kylästä, ja me kohtasimme toisemme harvoin; mutta hän piti säännöllisimmin yllä kirjeellistä opetusta. Minä kerron sinulle koko tarinan, mutta en nyt. Nyt ei ole muuta sanottavanani kuin mainita paikat, henkilöt ja aikamäärät.» Hänen äänensä aleni tässä kohden pelokkaasti.
»Ei; älä huoli sanoa enempää. Olet rakas kelpo poika, kun olet sanonut, mitä olet sanonut; eikä se niin kovin pelottavaa olekaan. Onhan muuttunut mitä tavallisimmaksi asiaksi, että miljoonainomistajat aloittelevat lähtemällä Lontooseen työkojeet repussaan ja puoli kruunua taskussaan. Sellainen alkuperä alkaa olla niin arvossapidetty», jatkoi hän hilpeästi, »että siihen liittyy jonkinlaista normandilaisen sukupuun tuoksua.»
»Kunhan olisin jo yrityksissäni onnistunut, en tuosta välittäisi. Mutta toistaiseksi kaikki on pelkkää mahdollisuutta.»